28.11.10

Janne Ahonen: Mieluummin pojan synttäreillä

Janne Ahonen on pitkällä urallaan nähnyt ja kokenut kaikenmoista, mutta sunnuntainen episodi Rukan maailmancup-karsinnassa oli mäkilegendallekin uutta. Lähtö väärään aikaan hyppypuomilta johti hylkäykseen.

– Keltaisella valolla puomille, sitten vihreä ja katsotaan valmentajaa, että milloin lähdetään. Ja lähdettiin. Punaista en nähnyt, ja Pekalla oli vielä kahdeksan sekuntia vihreää jäljellä, Ahonen kertasi tilannetta, jossa valmentajille ylhäällä näkyvät ajanottokello sekä keulalla oleva kello näyttivät eri aikaa.

Suomalaisvalmentaja Pekka Niemelä toimi sitten sen "väärän" mukaisesti.

– Onhan tässä nähnyt jätkien menevän punaista päin ennenkin, mutta tällaisesta tapauksesta en ole kuullut. Tällaisesta, joka johtuu jostain muusta kuin hyppääjästä.

Ahosella ja Niemelällä on edessä pohdintaa, pitäisikö ikiaikaista systeemiä jotenkin nyt muuttaa.

– Pitäisikö jättää valmentaja huomioimatta nyt sitten? En tiedä. Sääntöjen mukaan pitää toimia, ja tämän asian suhteen nostan kädet pystyyn. Minun virhe, niin kuin päätettiin. Ei siinä mitään, Ahonen totesi tyynesti.

Ahosen kannalta hankalan Rukan viikonlopun erikoiset tapahtumat alkoivat jo torstaina Sport 2000 -merkkisten suksien kieltämisellä.

– Leikkimielisesti voisi sanoa, että ensin FIS vie sukset ja sitten lähtönumeron, mutten viitsi sitä sanoa, Ahonen totesi MTV3:lle.

Ilmankos mies miettikin, että viikonloppu olisi voinut sujua paremmin jossain ihan muualla.

– Täällä on nyt viikko pyöritty, olisi voinut olla kotonakin. Vaikka pojan synttäreillä eilen.

MTV3

Oikeusmurha: Ahonen hylättiin Rukalla

Janne Ahosen hyppy hylättiin reilu tunti Rukan mäkikarsinnan päättymisen jälkeen.

Hyppääjälle lähtöaikaa näyttävä valo oli vaihtunut punaiselle, kun valmentajatornissa kello näytti, että aikaa on jäljellä vielä kahdeksan sekuntia. Ajanotosta vastaava Swiss Timing myönsi, että Ahosen kohdalla kellot eivät olleet samassa ajassa keskenään.

Viime kauden maailmancupin kymmenen parasta pääsivät suoraan mukaan sunnuntain kilpailuun. Ahonen sijoittui viime kaudella 11:nneksi, joten karsintahypyn hylkäyksen takia häntä ei nähty kisassa.

Kummallista asiassa on se, että päätös tehtiin vasta tunti karsinnan jälkeen Suomen joukkueen ollessa jo majapaikassaan Rukan ulkopuolella.

- Protestiaikaa oli vain 15 minuuttia. Emme mitenkään ehtineet tehdä sitä siinä ajassa, päävalmentaja Pekka Niemelä puhisi.

- Yleisen oikeustajun mukaan urheilijan edun pitäisi mennä kaiken edelle. Muutkin valmentajat olivat kanssani samaa mieltä, Niemelä totesi.

MTV3

25.11.10

Suomen mäkijoukkue maailmancupin avauksessa Rukalla




Janne Ahonen ei saa kilpailla uusilla suksillaan

Mäkihyppääjä Janne Ahonen ei voi kilpailla maailmancupissa uusilla suksillaan. Ahosen Rukalla esittelemät Sport 2000 -merkin sukset eivät täytä Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n sääntöjä.

Ahonen kertoi palaavansa entisen suksimerkkinsä Fischerin välineisiin. Myös uudet sukset ovat Fischerin tehtaan tuotteet, mutta niissä lukee valmistajan sijasta tukijan nimi. FIS:n säännöt edellyttävät, että suksissa on niiden oikean valmistajan nimi.

-Ei se ilouutinen ollut, Janne Ahonen kommentoi mäkihyppymaajoukkueelle torstaina kantautunutta tietoa siitä, että uudet sukset eivät saa kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n hyväksyntää.

Mutta ei hätiä mitiä, Ahosen lähtökohdat kauteen eivät päätöksellä romahda.

-Välinepuolella kaikki on hanskassa. Hyppyjen kannalta ei ole eroa (uusilla ja vanhoilla suksilla), Ahonen kertoi.



Lähde

24.11.10

Janne Ahosen luksustalo ei käy kaupaksi - hintaa laskettiin 50 000 euroa

Ahosen Hollolassa sijaitseva suuri kivitalo on ollut myynnissä loppuvuodesta 2008 lähtien eli kohta kaksi vuotta. Vuonna 2003 valmistuneen kaksikerroksisen ja viisi huonetta käsittävän talon asuinpinta-ala on 172 neliötä.

Saunatilojen yhteydessä on poreamme. Talosta löytyy myös oleskelutila, jonne on rakennettu suuri varaava takka.

Talon alkuperäinen myyntihinta oli 645 000 euroa, mutta hintaa on laskettu 50 000 eurolla.

– Hintaa laskettiin jo reilu vuosi sitten. Muutamia ihmisiä käy aina silloin tällöin katsomassa, mutta kauppoja ei ole vielä tehty, Rukalta tavoitettu Janne Ahonen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Ahosen on tarkoitus rakentaa Hollolaan uusi omakotitalo, kunhan vanha saadaan kaupaksi.

– Tontti on olemassa, mutta rakennustöitä ei aloiteta ennen kuin vanha koti saadaan myytyä.

Lauantaina Rukalla hypätään mäkihypyn maailmancupin kauden avauskilpailu.

– Tavoitteet ovat siellä, missä olleet vuodesta toiseenkin. Eihän sitä muuten olisi järkeä hypätä.

Ahosen käyttämästä suksimerkistä on spekuloitu ennen kauden aloitusta. Harjoituskaudella Ahonen on hypännyt Fischerillä, mutta kieltäytyi pari viikkoa sitten lehdistötilaisuudessa kertomasta, millä suksella hyppää Rukalla.

– Katsotaan nyt millä suksella saan hypätä. Asia selviää viikon edetessä.

Jannen talon myynti-ilmoitus

Lähde

13.11.10

Koivuranta nujersi Ahosen Ounasvaaralla

Mäkihypyn A-maajoukkueen tuorein tulokas Anssi Koivuranta oli loistavassa vireessä Ensilumen kilpailuissa lauantaina Rovaniemellä. Koivuranta hyppäsi Ounasvaaran mäessä toiseksi ja jätti taakseen kolmanneksi sijoittuneen Janne Ahosen. Matti Hautamäki juhli voittoa.

Koivuranta ponnisti K-90-mäestä 97,5 ja 95 metrin mittaiset hypyt. Koivuranta hävisi kymmenen pistettä kilpailun voittoon hypänneelle Hautamäelle, joka leiskautti 99 ja 98 metriä kantaneet hypyt. Janne Ahonen liiteli 97,5 ja 93 metriä.

Lähde

8.11.10

Ahosen uusi suksi sääntöjen vastainen?

Janne Ahonen oli maanantaina salaperäinen uudesta suksimerkistään. Läpi kesän ja syksyn Fischerin suksella entisen Atomicin sijasta hypännyt lahtelainen hyppää jatkossa lajin mahtimerkiksi nousseella Fischerillä, mutta suksen päällä lukee jotain aivan muuta, kun maailmancup alkaa Kuusamossa kuun lopussa.

Fischerin kanssa suksisopimuksen tehnyt Ahonen on IS Urheilun tietojen mukaan liittynyt noin 10 hyppääjän kansainväliseen joukkoon, joka hyppää Fischerin valmistamalla suksella, jota kuitenkin markkinoidaan eri tuotenimellä. Suksessa lukeva yritysnimi ei ole sinänsä suksivalmistaja. Mäkisuksia valmistavat vain Fischer, Atomic ja Elan.

IS Urheilun haastatteleman, välinebisneksen sisäpiiriin kuuluvan sääntöasiantuntijan mukaan asia tuskin on vielä kirkossa kuulutettu, sillä Kansainvälisellä Hiihtoliitolla FIS:llä on tiukat säännöt välineiden mainosnäkyvyydestä.

Myös "oikeat" suksivalmistajat saattavat riitauttaa asian. Ahosen uusi "suksitalli" on ainakin mäkihypyssä vallankumouksellinen ennakkotapaus, jos projekti onnistuu. Lajin tulevaisuutta on jo pidempään kaavailtu F1:tä lähestyväksi, tuotemerkkisponsorointiin perustuvien tallien väliseksi kilpailuksi.

Lähde

Ahonen aikoo tehdä yllätyspaljastuksen Rukalla

Yksitoista maailmanmestaruusmitalia, viisi mäkiviikon kokonaisvoittoa, 108 palkintopallisijaa maailmancupissa. Siinä Janne Ahosen, 33, uraa tilastoina, joita mäkihyppysuuruus lähtee parantamaan tulevaan kauteen.

- Klingenthalin leirillä (lokakuussa) tuli varmaan parhaita kesähyppyjä moniin vuosiin, ja hyppy parani koko ajan. Hyvillä fiiliksillä mentiin, ei tarvinnut paiskoa kypärää niin kuin monina muina syksyinä, Ahonen naureskeli tiedottaessaan lähtökohdista 18. kansainväliseen kauteensa, ja toiseen "eläkkeeltä" paluunsa jälkeen.

Kokenut mäkimies on innoissaan, eikä vähiten siksi, että tällä viikolla pääsee vihdoin sen oikean eli lumihyppäämisen makuun. Ahonen suuntaa Rovaniemelle kauden ensimmäiselle lumileirille, ja ensimmäiset kisatkin ovat jo ohjelmassa tulevana lauantaina.

Cup-avauksessa kärjen tuntumaan

Rovaniemeltä jatketaan sitten jo maailmancupin avaukseen Rukalle, jonne Ahonen lähtee hakemaan "hyvää avausta". Siitäkin huolimatta, että treenailut alkoivat tänä kesänä kolme kuukautta myöhemmin kuin viime vuonna. Vuosi sitten ehkä liikojakin odotuksia nostattaneet huipputulokset kautta edeltävissä kuntotesteissä jäivät siis nyt saavuttamatta.

Hätää ei kuitenkaan ole, Ahonen ja valmentajansa Tommi Nikunen kun rakentavat kuntohuippuja kauden tärkeimpiin hetkiin eli mäkiviikolle sekä Oslon MM-kisoihin.

- Sellainen, että olisi suhteellisen lähellä kärkeä. Se ei tarkoita sitä, että pitää voittaa, vaan sitä, että on siellä päin, Ahonen mietti tavoitetta vajaan kolmen viikon päähän Rukalle.

- Olettaisin, että tilanne on kuitenkin parempi kuin viime vuonna. Jannella ei ole nyt sellaista pakko näyttää -oloa, voi olla paljon rennompaa se kauden avaaminen. Ja terveempänä myös, kun jäävät älyttömät laihdutukset, valmentaja Tommi Nikunen puolestaan kartoitti suojattinsa tilannetta viitaten myös lajia terveyttävään painoindeksimuutokseen.

- Nyt ei tarvitse niin tiukille mennä painon pudottamisen kanssa kuin viime vuonna. Osin sen takia varmaan tuli niitä sairastelujakin viime kaudella, mäkimiehissä raskaaseen kaartiin ellei jopa painavimmaksi pomppaajaksi laskettava 66-68-kiloinen hyppääjä kuvaili itse.

Rukalla luvassa yllätys

Paluukaudellaan Fischerin suksilla hypännyt Ahonen paljasti myös, että suksimerkki vaihtuu Rukalla. Paljastus ei kuitenkaan ollut niin laajaa, että olisi nimeä irronnut...

- Nuo ekat lumet hyppään vielä Fischerillä, mutta mikä se merkki sitten on parin viikon päästä, se jää nähtäväksi. Se on jonkun muun kuin Jii Ahosen tehtävä julkistaa, aiemman uransa Atomicilla hypännyt Ahonen kertoi.

- Ai että onko se uusi (merkki)? No, periaatteessa..., mies jatkoi velmuilmeisenä.

Mutta hetkinen nyt, eikös tuon olettaisi olevan jollain lailla riskaabelia vaihtaa merkkiä juuri kauden alkuun?

- Niin sitä voisi äkkiseltään luulla, Ahonen totesi yhä virnuillen.

Lähde