Tiukka paikka
Janne Ahosella on lauantaina ehkä uransa viimeinen mahdollisuus voittaa arvokisamitali.
Janne Ahonen joutuu miettimään kauden päätteeksi, onko mäkihyppy todella kaiken vaivannäön arvoista. Lukemattomat hypyt Lahden mäessä, fysiikkaharjoitukset, nälkäkuurit ja pitkät poissaolot kotoa ovat rytmittäneet kilpailukalenterin ohella Ahosen elämää viimeiset 15 vuotta.
Toukokuussa 30 vuotta täyttävä mäkikotka saattaa hypätä lauantaina uransa viimeisen arvokisahypyn. Sitä, jääkö se todella viimeiseksi, ei Ahonen itsekään vielä tiedä.
Jos Ahonen saavuttaa tavoitteensa ja saa normaalimäestä mitalin, voisi sukset heittää naftaliiniin hyvillä mielin. Toisaalta jos hän joutuu lähtemään Sapporon MM-kisoista mitalitta kotiin, voi uran jatkaminen tuntua turhalta. Tai sitten se jättää nälän ensi kaudelle.
Ongelma vain on se, että ensi kaudella ei kilpailla olympialaisissa tai tavallisissa MM-kisoissa, vaan jaossa ovat vain lentomäen MM-tittelit. Riittävätkö ne motivoimaan Ahosen kaltaista mäkihypyn suurmiestä?
- Jatkan uraani päivä kerrallaan, tai tässä vaiheessa kevääseen asti. Sitten kun pitäisi aloittaa harjoittelu ensi kautta varten, on viimeistään tehtävä päätös.
Mäkihyppyuran jälkeistä elämää Ahonen ei ole halunnut suunnitella liikaa. Vaikka hän on osakkaana moottoripyöräilyvarusteita tuovassa yrityksessä, on urheilun jälkeen ensimmäisenä mielessä lepo.
- Tärkeintä on, että pystyy asettumaan kotiin ja sille suunnalle, missä perhe on. Olen nyt elänyt reissulaisen elämää reilut 15 vuotta, Ahonen kuvaa arkeaan.
- Kun tähän asti on keskitytty tekemiseen, niin uran jälkeen keskityn ainakin vähäksi aikaa olemiseen. Eiköhän sitten tule uusien haasteiden aika.