17.4.09

Janne Ahosesta tv-tähti Antero Mertarannan rinnalle!

Iltasanomat:

Suomen kaikkien aikojen mäkihyppääjiin kuuluva Janne Ahonen ei malta levätä laakereillaan.

Vaikka Ahonen ehti jo ilmoittaa jättävänsä hyppyrimäen, hän pyörsi päätöksensä ja palaa takaisin kilpailemaan.

Ahonen on ottanut myös toisen haasteen vastaan; hän ryhtyy juontamaan urheilun tietokilpailua yhdessä sinivalkoisen suomalaisäänen Antero Mertarannan kanssa.

- En ole tällaista aiemmin kokeillut ja hyvillä mielin lähden mukaan. Kuvausaikataulukin on järjestetty niin, ettei se haittaa minun harjoitteluani, Janne Ahonen kertoo Ilta-Sanomille.

Ahonen ja Mertaranta nähdään kesäkuun alussa TV2:lla.

Konsepti on sellainen, että visuaalisessa ja nopeatempoisessa visailussa suomalaiset huippu-urheilijat kisaavat vastakkain siten, että toisella puolella on aina nais- ja miesurheilija. Vakiojäseninä toimivat Ahonen ja Mertaranta.

5.4.09

Janne Ahonen bilettää vain täysillä



Ensi maanantaina Salmisten kevään toisissa bileissä nähdään vieraana oikea legenda. Juuri tiedon mäkeen palaamisestaan julkistanut Janne Ahonen kertoo juhlivansa harvoin, mutta sitäkin rankemmin!

Janne Ahonen ilmoitti Suomen kansan suureksi yllätykseksi palaavansa takaisin hyppyrimäkeen. Ensi maanantaina Janne kuitenkin vaihtaa vapaalle ja suuntaa Krissen ja Epun kotibileisiin. Miehellä on suuret odotukset juhlista.

– Parhaimmat bileet on Salmisilla. Minulla on varma luottamus ja usko siihen, että näistä tulee parhaimmat bileet ikinä. En juhli kovin usein, mutta kun biletän, biletän sitten kunnolla, Ahonen heittää.

Alkaako mäkiin palaamisen myötä rajumpi juhlakausi?

– Ei ala, eikä lopu, mies kommentoi salaperäisesti.

Pääseekö Janne sisäisen bilettäjänsä irti ensi maanantaina?

Katso Ne Salmiset MTV3 6.4. klo 20.00.

2.4.09

Mico menetti hyppysiteensä isälleen


HS:

Janne Ahonen irrotti tutut ja turvalliset hyppysiteensä omaan käyttöönsä poikansa Micon suksista. HS ei tavoittanut Mico Ahosta kommenttia varten koulu- ja harjoittelukiireiden vuoksi.

Kun mäkihyppääjä Janne Ahonen lopetti vuosi sitten keväällä kyyneleet silmissä aktiiviuransa, hän lupasi hyppysiteensä Mico-pojalleen.

Ahonen, 31, on päättänyt luppovuoden jälkeen palata mäkikisoihin, ja Mico, 7, menettää siteidensä kantalaput.

Ahonen oli jo ensimmäisellä urallaan välinepuolella perfektionisti. Linja jatkuu toisen tulemisen kynnyksellä.

Taikauskoinen Ahonen on käyttänyt samoja kantalappuja vuodesta 1996 lähtien, eikä voi edes ajatella jatkamista ilman vanhoja varusteitaan.

Jos hyppääjä ei voi luottaa välineisiinsä sataprosenttisesti, peli on menetetty. Siteen etuosa on määritelty säännöissä. Kantalapuissa on säädetty vain korkeus.

"Oma patenttini on idioottivarma. Kantalaput on yleensä tehty muovista. Ne voivat hajota esimerkiksi kovalla pakkasella. Minulla kantalaput on valmistettu metallista, massa on valettu muottiin."

Ahonen seurasi viime kauden maailmancupeja kotona televisiosta tai kisapaikoilla MTV 3:n erikoisasiantuntijana. Talven taso ei hätkähdyttänyt välivuotta pitänyttä maailmanmestaria.

"En voi, enkä halua vähätellä muiden suorituksia, mutta odotin kyllä kovempaa tasoa. Schlieri (Gregor Schlierenzauer) hyppäsi tosi hyvin, muut ailahtelivat", Ahonen toteaa.

"Kiva lähteä kauteen pitkästä aikaa haastajana jo Suomen rajojen sisällä. Iso haaste on se, että pääsenkö edes haastamaan maailman kärkeä."

Ahosella on oikeus osallistua maailmancupiin, sillä hänen toissakauden pisteensä ovat voimassa vielä ensi talven.

Mies on timmissä kunnossa, rasvaprosentti on 7,2 – toistaiseksi. Kun Ahonen dominoi mäkihyppyä mielin määrin kaudella 2004–2005, rasvaa oli kaidassa kropassa neljä prosenttia.

Mäkihommiin hän palaa toukokuun alussa. Ensimmäinen hyppy tapahtuu Lahden ysikymppisestä, koska betoninen iso mäki ei ole tuolloin vielä käytössä.

Mies maskin takana

TV2 esittää ensi sunnuntaina 5.4. klo 19.10 uusintana ohjelman Janne Ahonen - mies maskin takana.