Janne Ahonen voitti normaalimäen maailmanmestaruuden Trondheimissa tasan kymmenen vuotta sitten.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen Janne oli kahdeksantena ennätyksellisen tasaisessa kilpailussa. Toisella kierroksella hänen sijoituksensa alkoi nousta, eikä kukaan enää pystynyt häntä ohittamaan. Dieter Thoma kaatui satametrisen hyppynsä ja viimeinen hyppääjä, olympiavoittaja Espen Bredesen, epäonnistui kotiyleisönsä edessä.
Niin Lahden hiihtoseuran nuoresta Janne Ahosesta oli yhtäkkiä tullut maailmanmestari.
19.2.07
Iltasanomat kirjoittaa tänään:
Micolle nousi kuitenkin lauantaina kuumetta, ja kun mittarilukema sunnuntaina huiteli jo 39 asteen tienoilla, oli sukset jätettävä kaappiin ja pojan jäätävä sänkyyn.
- Se oli pojalle tosi kova paikka. Tippa hänelle tuli linssiin, Mico on koko talven odottanut tätä kisaa, Ahonen harmitteli.
Väärään saumaan noussut kuume kiukutti pikkumiestä niin kovasti, että isän lohduttavalle sylille oli huutava tarve.
- Yritin lohduttaa kertomalla että kyllä iskältäkin on jäänyt kisoja väliin, kun on tullut kipeäksi. Ja onneksi pojalla on ikää sen verran vähän, että kisoja on vielä paljon edessäkin. Toisin kuin isällään, Ahonen virnisti.
Micon oloa ei yhtään helpottanut se, että kaiken harmituksen keskellä piti vielä isäkin hyvästellä pariksi viikoksi.
- Lähteminen on aina haikeaa, ja ikävä tulee varmasti puolin ja toisin. Onneksi puhelimet toimivat.
Ahosen kausi on ollut hankala. Tekniikkaongelmien kanssa tuskaillut Ahonen jätti jopa maailmancupin kisoja väliin ja vetäytyi MM-kisoja edeltäviksi viikoiksi kotimaisemiinsa harjoittelemaan.
Sadat harjoitushypyt tuottivat tulosta. Hyppy ei kulje vieläkään aivan pomminvarmasti, mutta Ahosen mukaan suuntaus on nyt oikea.
Kunhan tekniikka pysyy kasassa, on Ahosella mahdollisuuksia Sapporossa vaikka mihin. Kunto on rautaisesti kohdallaan, ja henkisen puolen kestävyyttä tuskin epäilee kukaan.
Mico Ahosen uran alku siirtyi
Sunnuntaina Sapporon MM-kisoihin lähteneen Janne Ahosen 5-vuotiaan Mico -pojan, oli tarkoitus aloittaa oma mäkihyppyuransa eilen iltapäivällä Lahdessa lasten olympialaisissa.Micolle nousi kuitenkin lauantaina kuumetta, ja kun mittarilukema sunnuntaina huiteli jo 39 asteen tienoilla, oli sukset jätettävä kaappiin ja pojan jäätävä sänkyyn.
- Se oli pojalle tosi kova paikka. Tippa hänelle tuli linssiin, Mico on koko talven odottanut tätä kisaa, Ahonen harmitteli.
Väärään saumaan noussut kuume kiukutti pikkumiestä niin kovasti, että isän lohduttavalle sylille oli huutava tarve.
- Yritin lohduttaa kertomalla että kyllä iskältäkin on jäänyt kisoja väliin, kun on tullut kipeäksi. Ja onneksi pojalla on ikää sen verran vähän, että kisoja on vielä paljon edessäkin. Toisin kuin isällään, Ahonen virnisti.
Micon oloa ei yhtään helpottanut se, että kaiken harmituksen keskellä piti vielä isäkin hyvästellä pariksi viikoksi.
- Lähteminen on aina haikeaa, ja ikävä tulee varmasti puolin ja toisin. Onneksi puhelimet toimivat.
Ahosen kausi on ollut hankala. Tekniikkaongelmien kanssa tuskaillut Ahonen jätti jopa maailmancupin kisoja väliin ja vetäytyi MM-kisoja edeltäviksi viikoiksi kotimaisemiinsa harjoittelemaan.
Sadat harjoitushypyt tuottivat tulosta. Hyppy ei kulje vieläkään aivan pomminvarmasti, mutta Ahosen mukaan suuntaus on nyt oikea.
Kunhan tekniikka pysyy kasassa, on Ahosella mahdollisuuksia Sapporossa vaikka mihin. Kunto on rautaisesti kohdallaan, ja henkisen puolen kestävyyttä tuskin epäilee kukaan.
16.2.07
Parran kasvattanut Janne Ahonen voitti pari päivää sitten suurmäen SM-kultaa Lahdessa. Vajaan kolmen viikon harjoittelutauon aikana Janne on ehtinyt hyppäämään Lahden suurmäestä satakunta hyppyä.
Hiihdon MM-kisat alkavat 22.2.07 Sapporossa Japanissa. Mäkihypyn suurmäen kisa on lauantaina 24.2. klo 11 Suomen aikaa, joukkuekisa puolestaan sunnuntaina samaan aikaan. Normaalimäen kisa on seuraavana lauantaina 3.3. klo 11 sekin.

2.2.07
Janne Ahonen keskittyy seuraavat kaksi viikkoa harjoitteluun ja jättää Sapporon MM-kisoja edeltävät mäkihypyn maailmancupin kisat väliin. Ahonen haluaa täydellisen keskittymisrauhan ja pitää taukoa myös julkisuudesta.
Urheiluruudun juttu aiheesta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)