Mäkihypyn huipulle paluuta tekevä Janne Ahonen aloitti harjoittelun Vancouverin olympiatalvea varten viikko sitten. Ahonen kirjoittaa tuoreimmassa blogissaan, että ensimmäisen harjoitusviikon anti tuntuu koko vartalossa.
- Tämän viikon maanantaina, kun muilla mäkimiehillä alkoi loma, niin minulla loppuivat eläkepäivät. Nyt on paikat kipeänä treenaamisesta, Ahonen kirjoittaa.
Lue lisää Jannen omasta blogista!
30.3.09
15.3.09
12.3.09
Kilpailuvietti otti Janne Ahosesta yliotteen tv-kuvauksissa
Iltasanomat:
Janne Ahonen malttoi olla mäkitornista poissa vain yhden kauden ajan. Ahosen lopullinen päätös vetää hyppypuku uudelleen kisamielessä ylle kypsyi tv-ohjelman kuvauksissa kaukana mäkitorneista ja kotimaasta.
Ahonen nähdään Nelosella tulevana viikonloppuna nähtävässä Pelkokerroin-ohjelmassa kisaamassa. Ohjelma kuvattiin Argentiinassa, jonka auringon alla kilpailuvietti otti Ahosesta jälleen niskalenkin.
- Olen luonnollisesti ollut aina erittäin kilpailuhenkinen ja ennen Argentiinaa en ollut kisannut vähään aikaan. Kun siellä pääsin taas kilpailun makuun tuli loistava fiilis. Kilpailuviettini voimistui kovasti Pelkokerroin -kuvauksissa ja tiesin että haluan kisata, Ahonen kommentoi Nelosen tiedotteessa.
Uusvanha mäkikotka kilpailee ohjelmassa yhdessä muun muassa Jani Sievisen ja Matti Nykäsen kanssa.

Tunnisteet:
pelkokerroin
10.3.09
Suomen Pelkokerroin
Voittaako Janne lauantaina Pelkokertoimessa? Osallistu äänestykseen Nelosen sivuilla niin voit voittaa polkupyörän.
Tunnisteet:
pelkokerroin
9.3.09
Janne: Enää ei tarvitse valehdella
MTV3:
Mäkilegenda Janne Ahonen oli tyytyväinen päästyään sunnuntaina kertomaan julkisesti paluustaan mäkihypyn huipulle.
- Viime päivänä on ollut vaikea itselläkin pitää sitä asiaa sisällään. Tahtomattaankin on joutunut jopa valehtelemaan päin naamaa ihmisille, jotka ovat kyselleet, että eikö polttele päästä mäkeen. Se oli itsellekin helpotus, että asia tuli nyt julkisuuteen, Ahonen kommentoi MTV3:lle.
Ahosta ei etukäteen pelota, vaikka paluu ei onnistuisikaan odotusten mukaisesti.
- Ei se pelota. Totta kai se mahdollisuus on, ja nöyränä lähdetään treenaamaan. Ei olla henkseleitä paukuttamassa. Se on itsellä tiedossa, että se vaatii paljon töitä. Huipulle pääseminen vaatii aina paljon töitä, saati sitten nyt kun on ollut vuoden poissa, Ahonen totesi.
Janne palaa mäkeen olympiavuonna
MTV3:
Viisinkertainen Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja Janne Ahonen palaa mäkisirkukseen ensi syksynä. Ahonen pyörtää näin lopettamispäätöksen, joka syntyi viime keväänä.
Ahonen ehti hypätä jo jäähyväiskilpailunkin Lahdessa ja vannoi tuolloin, että kyseessä oli taatusti viimeinen hyppy. Nyt edessä on taas tuttu rumba.
Ahonen on jo suunnitellut kisakalenteriaan pitkälle. Päätavoitetta, Vancouverin olympiakisoja ennen Ahonen nähdään varmuudella Mäkiviikolla ja lentomäen MM-kisoissa.
- Niin, eihän mikään ole varmaa. Pitää mahtua joukkueeseen ensin. Yksittäisiä maailmancup-kisoja tulee ohjelmaan varmasti lisäksi, mutta vielä en tiedä mitä. Täytyy katsoa, miten homma lähtee liikkeelle, sillä räpeltämään en lähde. Huipputasolle on palattava, linjaa Ahonen.
Loogista tietenkin olisi, että Ahonen hyppäisi ainakin kotimaan maailmancupkilpailut, Rukan, Kuopion ja Lahden. Mukaan olisi hyvä sujuttaa muutama lempimäki, kuten Willingen. Mäkiviikolla Ahonen jahtaa jo kuudetta kokonaiskilpailun voittoa. Viidessä voitossakin on jo historiaa, sillä Janne on ainoa mäkihyppääjä, joka moiseen on kyennyt.
Päätös paluusta ei ole pikainen keksintö vaan hautunut jo pitkään.
- Melkein koko kauden olen miettinyt, että pitäisikö sittenkin mennä vielä. Tunne vain voimistui Liberecin MM-kisojen aikoihin.
Ahosen perhe tukee ratkaisua. Kuningaskotka kertoi asiasta vaimolleen ja lapsilleen jo talvella.
- Heidän kanssaan mietittiin moneen otteeseen eri kanteilta tätä. Yhteisestä päätöksestä on kyse, sanoo Ahonen.
Harjoittelu tulevaa kautta varten alkaa todenteolla toukokuun alussa. Koko huhtikuun Ahonen vetää valmistavia kevyempiä treenejä.
- Kuntoani olen pitänyt yllä koko ajan ja olen ihan mukavassa tikissä. Viitisen kiloa on hyppypainon päälle tullut, eli minun tapauksessa puhutaan kilpauran aikaisesta ”kesäpainosta”. Toukokuussa vedetään jo tosissaan ja silloin tuo 5 kiloa saa kyytiä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)