1.4.00

Kausi 1999-2000

Mäkihypyn maailmancup 1999-2000 alkoi Puijolta marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Kahden kilpailupäivän aikana kärsittiin kovasti tuuliongelmista ja siksipä molemmat kilpailut supistuivat yksikierroksisiksi. Lauantain kisan voiton vei edelliskauden suuri tähti Martin Schmitt, mutta sunnuntaina suomalaiset hyppäsivät kaksoisvoittoon Ville Kanteen johdolla.

Vaikka Suomi johtikin maiden cupia avausviikonvaihteen jälkeen, jokin oli silti pahasti pielessä. Joukkueen ehdottomaksi ykköstähdeksi veikatun Janne Ahosen suoritukset Puijolla olivat surkeita. Sijoitukset kisoissa olivat 37. ja 66. Onko Janne koskaan sijoittunut huonommin kuin Puijon sunnuntain kisassa, jonka karsinta peruttiin? Missä oikein mätti?

Puijolta karavaani siirtyi Predazzoon Italiaan, missä Janne onnistui jo hiukan paremmin: sijat 10 ja 33. Mutta mikä ihme oli saanut Suomen mäkiä ylivoimaisesti vielä viikkoa ennen cupin avausta hallinneen mäkikotkan notkahtamaan yhtäkkiä näin kauas omasta tasostaan?

Jo kesäcupissa uuden tulemisen merkkejä osoittanut Itävallan vanha sotaratsu Andreas Goldberger onnistui kauden ensimmäisissä kilpailuissa mainiosti. Neljästä kisassa kolmessa hän oli palkittujen eli kuuden parhaan joukossa. Goldi oli vihdoinkin tullut takaisin!

Joulukuun 12. päivänä Villachissa hypätyssä normaalimäen kisassa comebackin teki viimein myös Janne Ahonen. Trondheimin MM-kisojen 1997 normaalimäen maailmanmestari näytti hallitsevansa parhaiten juuri pienemmät mäet. Voitto tuli ja painolasti harteilla keveni huomattavasti!

Viimeiset kisat ennen mäkiviikkoa loikittiin Puolan Zakopanessa. Janne jatkoi Villachin tyyliin ja otti kaksi kakkossijaa K116-metrin mäessä. Kun palkintopalli oli taas tullut tutuksi, oli helppo siirtyä lyhyelle joulutauolle.

Keski-Euroopan mäkiviikko hypättiin totuttuun tyyliin vuodenvaihteessa Saksan ja Itävallan legendaarisissa mäissä. Ennen viikon alkua Janne oli listattu yhdeksi suosikeista, mutta suurimman ennakkosuosikin viittaa kantoi harteillaan "hyppykone" Schmitt. Oberstdorfissa hän onnistuikin voiton nappaamaan, mutta sitten alkoi ilmeisesti tauti painaa päälle ja uudenvuodenkisassa Martin jäi kauaksi kärjestä. "Koneen" alkaessa yskiä ykkösnimeksi nousi Itävallan Andreas Widhölzl, joka vei kolmen viimeisen kisan voiton ja voitti lopulta viikon ylivoimaisesti.

Jannen kompastuskiveksi mäkiviikolla on vuosien saatossa muodostunut Oberin mäki. Tälläkin kertaa palkintopalli jäi haaveeksi, sijoitus oli kuudes. Garmisch-Partenkirchenissä Janne sitten palasi pallille, sen alimmalle askelmalle. Innsbruckissa sijaluku oli sama. Päätöskilpailussa Bissenillä Janne sijoittui toiseksi ja nousi yhteispisteissä toiseksi, ohi Martinin.

Vieläkään Martin ei onnistunut voittamaan mäkiviikkoa, vaikka muuten hallitseekin mäkiä lähes mielin määrin. Tällä kertaa häviön osasyynä saattoi kuitenkin olla keuhkoputkentulehdus, joka oli estää "Messer" Schmittin hyppäämisen Innsbruckin karsinnassa. Mutta heti mäkiviikon jälkeen hypätyissä Engelbergin kisoissa palattiin taas tuttuun komentoon. Molempien kilpailujen voitot korjasi nimiinsä "Aero" Schmitt ylivoimaiseen tyyliin. Muilla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä lähellekään Martinin hyppyjen mittoja.

Janne jatkoi Engelbergissä hyvien sijoituksien sarjaansa olemalla molemmissa kisoissa palkintopallilla. Andillakin meni hyvin, kotiinviemiseksi Sveitsistä tuli kaksi nelossijaa.

Huikean kilpailutahdin (kuusi kisaa 12:ssa päivässä) jälkeen oli maailmancupissa viimeinkin luvassa kahden viikon tauko ennen Japanin Sapporon kilpailuja. Lepoa ei kylläkään suomalaisille ollut paljoakaan luvassa, sillä tammikuun puolivälissä hypättäisiin Jyväskylässä SM-mitaleista.

Suomen joukkueen menestys alkukauden kisoissa oli kerrassaan päätähuimaavaa. Kisasta toiseen suomalaiset kansoittivat porukalla kärkisijoja. Johto maiden välisessä cupissa muodostui jo kauden alkuvaiheessa niin suureksi, että muilla mailla ei ole mitään mahdollisuutta kuroa Suomen etumatkaa kiinni. Toivoa sopii, ettei Suomen taso romahda ensi talvena, kun luvassa on kotiMM-kisat Lahdessa!

Tänä talvena hypätään arvokisamitaleista vain lentomäessä, maailmanmestaruudesta hypätään Norjan Vikersundissa helmikuussa. Jokohan Janne onnistuisi parantamaan pituusennätystään (200 metriä, hypätty vuonna 1996)? Toivottavasti!

Mikä ihme vaivasi Jannea Jyväskylän SM-kisoissa?! Sijoitus oli vasta seitsemäs, joten kohti Japanin Sapporoa lähdettiin kyllä hiukan huolestuneella mielellä. Ei kai vain Jannen hieno hyppyvire ollut kadonnut?

Japanin reissu osoittautui tällä kertaa huimasti onnistuneemmaksi kuin vuotta aiemmin, vaikka voiteluporukkaa Suomella ei rahapulan vuoksi matkassa ollut! Janne oli Sapporon kummassakin kisassa palkittujen joukossa, sijoitukset olivat toinen ja kuudes. Kaikki oli siis hyvin, Jyväskylässä oli sattunut vain hetkellinen notkahdus.

Sapporosta karavaani jatkoi matkaa Hakuban olympiamaisemiin, missä hypättiin kauden ensimmäinen joukkuekisa. Ankkurien taistelussa Janne pesi Schmittin ylivoimaisesti, ja Suomi otti ansaitun voiton. Myös henkilökohtainen kisa sujui Jannelta seuraavana päivänä mallikkaasti: neljäs sija Jani Soinisen voittamassa kilpailussa!

Kauden SM-kisat jatkuivat suurmäen kilpailulla Kuopiossa. Ja vihdoin ja viimein Janne pystyi voittamaan jo vuosia häntä vaivanneen ilkeän Puijo-peikon ja otti kisassa ylivoimaisen voiton.

Seuraavana viikonloppuna hypättiin Saksan Willingenissä kaksi kisaa. Janne oli ensimmäisessä toinen ja toisessa kolmas. Andi Goldberger sen sijaan jatkoi jo Japanissa nähtyä alamäkeään: Sunnuntain kisassa hän ei päässyt edes toiselle kierrokselle.

Suorastaan katastrofaaliset LENTOMÄEN MM-KISAT vuosimallia 2000 hypättiin - tai pikemminkin yritettiin hypätä - Norjan Vikersundissa 10.-14.2.2000. Ensimmäisenä harjoituspäivänä torstaina mäkeen ei päästy kovan tuulen takia ollenkaan. Perjantaina sentään pystyttiin hyppäämään, tosin aiotun kolmen kierroksen sijasta vain kaksi. Suosikiksi itsensä hyppäsi 207-metrisellään Itävallan konkari Andreas Goldberger.

Ensimmäisenä aiottuna kisapäivänä eli lauantaina kävi taas köpelösti yhdelle venäläiselle. Lentomäet eivät taida tuolle kansakunnalle oikein sopia. Artur Hamidullin menetti hyppynsä hallinnan heti ilmalennon alussa ja kaatui pahannäköisesti menettäen tajuntansa. Onnekkaasti hän kuitenkin selvisi rytäkästä ruhjeilla ja aivotärähdyksellä. Vaikka asiantuntijat olivat sitä mieltä että ryssän kaatuminen johtui omasta mokasta eikä olosuhteista, kisa kuitenkin lopetettiin muutaman hyppääjän jälkeen. MM-kisa päätettiin yrittää viedä läpi sunnuntaina kolmikierroksisena.

Sunnuntaina kaikki mahdolliset jumalat nauroivat Vikersundin kisajärjestäjille. Kaikki meni ensimmäisellä kilpailukierroksella hyvin siihen asti, kunnes Saksan Sven Hannawald hyppäsi 214 metriä koskettaen käsillään maata. Jury päätti pudottaa lavaa ja aloittaa siis kierroksen alusta. Mutta sitten vauhtilatu petti Jani Soinisen alla ja hän kaatui hyppynsä, mutta säilyi onnekkaasti vammoitta. Kisa pistettiin kuitenkin poikki ja kierros päätettiin muuttaa karsinnaksi.

Ylämäen vauhtiladun kunnostamisessa tuhriintui aikaa tunnin verran, sitten kisojen tuloslaskenta sekosi, uusien numerolappujen jakamisessa kilpailijoille oli yllättäviä ongelmia... mutta viimein päästiin hyppäämään. Kun enää neljä hyppääjää oli tornissa jäljellä, olosuhteet muuttuivat silmänräpäyksessä mäkihypylle sopimattomiksi. Niin Andreas Goldberger, Janne Ahonen, Andreas Widhölzl ja Martin Schmitt eivät päässeet vieläkään hyppäämään. Pitkien neuvottelujen jälkeen hyppäämistä ja MM-mitalien jakamista päätettiin yrittää viimeisen kerran varapäivänä maanantaina.

Jo ennen kisan alkua maanantaina oli selvää, että maailmancupin neljä kärkimiestä olisivat muihin nähden eriarvoisessa asemassa. He olivat hypänneet viimeksi perjantaina, kun kaikki muut olivat saanet hypätä sunnuntaina kaksikin kertaa!

Kun Janne Ahonen sitten viimein liukui ensimmäiseen varsinaiseen kisahyppyynsä, hän päätti näyttää kaiken minkä miehestä lähtee, ja tuloksena oli täydellinen limbo - 147,5 metriä. Sijaluku ensimmäisen kierroksen jälkeen oli 13. ja mitalimahdollisuudet olivat kaikonneet sen siliän tien. Vai olivatko sittenkään?

Toisella kierroksella Janne hyppäsi 180 metriä ja säilytti kärkipaikkansa aina siihen asti, kunnes vain kaksi hyppääjää oli tornissa jäljellä. Ennen viimeistä kierrosta Janne oli siis täysin yllättäen kiinni pronssimitalissa. Takana vaani kuitenkin mm. Martin Schmitt.

Kolmannella kierroksella maailmanennätysmies ja kotiyleisön suosikki Tommy Ingebritsen hyppäsi mahtihypyn ja nousi todella uhkaamaan Jannen kolmossijaa. Mutta kuten aina Janne hallitsi hermonsa ja hyppäsi kilpailun tyylikkäimmän hypyn (5 X 19,5), jolle kertyi pituutta 190 metriä.

Lentomäen maailmanmestaruudesta taisteli alusta asti vain kaksi miestä. Andreas Widhölzl ja Sven Hannawald hyppäsivät jokaisella kierroksella omille metriluvuilleen, ja jättivät muut kauas taakseen. MM-kullan nappasi kisaa alusta asti johtanut Hannawald, joka näin kirkasti Oberstdorfin hopeansa.

Tragikoomisia piirteitä saaneen Vikersundin viikonlopun jälkeen maailman mäkikerma suuntasi nokkansa kohti Itävallan Tauplitzia, Bad Mitterndorfia ja Kulmia, mistä Jannella on mukavat muistot. Ottihan hän siellä MM-hopeaa vuonna 1996. Ja Kulmissahan se sitten viimein tapahtui: Janne onnistui harjoituksissa parantamaan pituusennätystään 201 metriin.

Kulminkin lentomäkiviikonloppua vaivasivat sääongelmat: Vain lauantaina onnistuttiin viemään kilpailu päätökseen, silloinkin vain yksikierroksisena. Tynkäkisan voiton nappasi kauden ensimmäisen maailmancuposakilpailuvoittonsa ottanut Hannawald. Reinhard Schwarzenberger oli saanut uutta puhtia viikkoa aiemmin ottamistaan Continental Cupin voitoista, ja sijoittui kisasssa hienosti neljänneksi. Janne oli kuudes.

Tänä vuonna suomalaisilla ei ollut suurempia ongelmia Japanin matkan kanssa, mutta USA:n reissu sen sijaan epäonnistui totaalisesti. Chicagon lentokentällä odoteltiin päivän verran ennen kuin lähdettiin autoilla yli viiden tunnin matkalle kohti Iron Mountainia. Perillä porukka oli vasta kisaa edeltävänä iltana. Tosin muutkaan eivät olleet päässeet hyppäämään mäestä hyppyäkään ennen kilpailupäivää huonojen olojen vuoksi.

Ensimmäisen kisan ensimmäisen kierroksen jättiyllätyksestä vastasi Reinhard 133 metriä kantaneella hienolla hypyllään. Johtoasema ennen toista kierrosta oli ylivoimainen. Mutta valitettavasti Reinhardin toisen kiekan hyppy epäonnistui totaalisesti, ja hän tippui 20:n sijan huonommalle puolelle... Suomalaiset hyppäsivät kauden huonoimman kisansa. Paras suomalainen Tami Kiuru oli vasta 14:s ja Jannekin vasta 19:s.

Toisena päivänä ei päästy hyppäämään kuin yksi kierros. Suomalaisille kisa oli lähes yhtä huono kuin edellispäivänä, Janne oli parhaana suomalaisena 9:s. Andi onnistui hienosti ollen kolmas, ja Reinhardinkin tulos oli kohtuullinen - 12:s sija. Martin Schmitt vankisti viikonlopun aikana johtoaan maailmancupissa voittamalla molemmat kilpailut.

Seuraavaksi olikin vuorossa iki-ihanat Salpausselän kisat. Perjantai-iltana oli tarkoitus hypätä normaalimäen kisa iltakilpailuna, mutta taas tuttuakin tutumpi vieras nimeltä tuuli tuli vierailulle. Lauantaiaamuna yritettiin sitten paremmalla onnella, ja kyllä kannatti! Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtopaikan jakoivat Janne ja Masahiko Harada. Toisella hypyllään Janne pisti Masalle luun kurkkuun upealla 98-metrisellään ja korjasi kauden toisen voittonsa maailmancupissa. Toiseksi ylsi riuku-Sven.

Illalla hypättiin joukkuemäki K116-mäessä eli Lahden Betonissa. Suomi voitti kisan lopulta selvällä pesäerolla Itävaltaan, vaikka Suomen toiseksi viimeinen hyppääjä Ville Kantee pistikin pelin jännäksi epäonnistuttuaan huonontuneiden olosuhteiden vuoksi. Ankkuri-Janne hoiti kyllä sitten homman tyylikkäästi kotiin.

Sunnuntaina Salpparin kisat päätti suuren mäen kilpailu. Janne taisteli taas tiukasti voitosta, tällä kertaa Martinin kanssa. Taiston tauottua eroa miesten välillä oli harmittavasti 0,7 pistettä Shittin eduksi. Janne oli todella lähellä ottaa MM-esikisoista todellisen jättipotin. Mutta toivoa sopii, että Jannen menestys Lahdessa olisi samanlaista ensi vuonnakin. On nääs noi arvokisojen neljännet sijat käyneet viime vuosina aivan liian tutuiksi...

Maailmancupin kolmanneksi viimeinen kilpailu hypättiin Norjan Trondheimissa iltakilpailuna. Martin Schmitt oli jo varmistanut maailmancupin voittonsa ja limboilikin kisassa sijoituksille ynnä muut. Kisassa hypättiin runsaasti pitkiä hyppyjä, ja pisimmän niistä esitti ensimmäisellä kierroksella uuden mäkiennätyksen tehnyt Sven Hannawald (134,5 metriä). Kun toiseenkin hyppyyn tuli mittaa lähes saman verran otti Sven voiton lähes kymmenen pisteen erolla kisan yllättäjään Ville Kanteeseen. Janne sijoittui 132,5 ja 127 metrin hienoilla hypyillään kolmanneksi. Ainoa juttu mikä jäi harmittamaan oli ensimmäisen hypyn huono alastulo, joka maksoi kakkossijan. Suuri plussa sen sijaan oli se, että Janne onnistui päihittämään neljänneksi hypänneen Andi Goldbergerin vaivaisella pisteen kymmenyksellä.

Seuraavaksi oli vuorossa perinteikäs Holmenkollenin kisa K112-mäessä. Ensimmäinen kierros oli suomalaisjuhlaa, kun kaksoisjohdon nappasivat Janne ja Ville. Toisella kierroksella Sven hyppäsi hirmuhypyn - 132,5 metriä eli uusi mäkiennätys - ja korjasi voiton. Vähemmän apuja tuulesta saaneet Ville ja Janne valloittivat seuraavat sijat. Kärkikolmikko oli siis täsmälleen sama kuin paria päivää aiemmin Trondheimissa.

Suomalaiset menestyivät Norjassa mainiosti, vaikka suksien voitelijaa ja hierojaa ei taaskaan kustannussyistä ollut mukana. Jossain mättää kyllä pahasti, kohta taitavat hyppääjät nousta kapinaan! No brain, no gain!

Enää on jäljellä vain päätösosakilpailut Planican lentomäessä; lauantaina joukkuekisa ja sunnuntaina maailmancupin finaali...

Mäkihypyn maailmancup vuosimallia 1999-2000 päättyi maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Slovenian Planicassa hypättyihin kilpailuihin. Järjestäjät olivat kaivaneet Planican K185-mäen monttua entistäkin syvemmäksi mahdollistaakseen uuden maailmanennätyshypyn. Viikonlopun aikana nähtiinkin todellisia jättiloikkia!

Jo ensimmäisenä harjoituspäivänä torstaina syntyi uusi maailmanennätys kun Itävallan suht' tuntematon Thomas Hörl liiteli huikeat 224,5 metriä. Hörl paranteli Norjan Tommy Ingebritsenin vuoden voimassa ollutta ennätystä kertaheitolla peräti viisi metriä.

Suomalaiset säntäsivät mäkeen ensimmäistä kertaa vasta perjantaina, mutta tulosta syntyikin heti: Janne Ahonen otti Jani Soiniselta Suomen ennätyksen hyppäämällä uudeksi omaksi ennätyspituudekseen 205 metriä.

Kauaa ei Janne saanut paistatella päivää Suomen ennätysmiehenä: Jo lauantain joukkuemäen ensimmäisellä kierroksella Ville Kantee liittyi komeasti haluttuun 200 metrin miesten kerhoon hyppäämällä 216,5 metriä. Samalla kierroksella myös Itävallan Andreas Goldberger sekä Janne parantelivat henkilökohtaisia ennätyksiään: Janne hyppäsi 210,5 ja Andi 223,5 metriä.

Toisella kierroksella Japanin Noriaki Kasai pelästytti katsojat kunnolla kaatumalla hyppynsä. Siitäkin huolimatta vain pari hyppääjää myöhemmin Ville pisti ekaa kierrostakin paremmaksi liitelemällä 223,5 metriä. Olosuhteet alkoivat sitten huonontua, tuuli puhalsi jo välillä liikaakin ja Andiakin istutettiin putkella pariinkin otteeseen ennen kuin hän sai luvan liukua ränniin. Andi ei moisesta säikähtänyt vaan hyppäsi uuden maailmanennätyksen 225 metriä!

Lopulta toinen kierros jouduttiin keskeyttämään ja niin ensimmäisen kierroksen jälkeiset tulokset jäivät voimaan. Suomi oli jo tokalla kiekalla noussut johtoon, mutta siitä huolimatta Saksa vei voiton, Suomi oli toinen ja Japani kolmas. Suomea häviö ei kamalasti harmittanut, sillä joukkue oli jo varmistanut ennen Planicaa maiden välisen cupin voiton.

Sunnuntaina hypättiin sitten kauden viimeinen kilpailu. Tuuliolot olivat edellispäivästä huomattavasti tyyntyneet, ja niinpä mahtiloikat jäivätkin näkemättä. Kisan voiton vei Saksan Sven Hannawald, joka samalla nousi viime hetkellä cupin loppupisteissä neljänneksi ohi Andin. Janne esitti kaksi upeaa hyppyä, joista ensimmäinen kantoi tuuliolojen vuoksi 'vain' 198 metriin. Toiseen loikkaansa Janne sai jo vähän apujakin ja hyppäsi oman ennätyksensä 211 metriä. Toiseen sijaan oli hyvä lopettaa hieno kausi ja lähteä hyvin ansaitulle kesälomalle.

Planican päätöskisaa johti ensimmäisen kierroksen jälkeen 208 metrin liidollaan Andi, joka kuitenkin tippui lopputuloksissa kolmanneksi hypättyään toisellaan tasan 200 metriä.

Mäkihypyn maailmancupin voiton vei ylivoimaisesti Saksan Martin Schmitt, joka teki kauden aikana myös ennätyksen voitettujen kilpailujen määrässä. Kakkoseksi tuli koko Planican viikonvaihteen ajan pahasti limboillut Itävallan Andreas Widhölzl, josta kolmanneksi sijoittunut Suomen Janne Ahonen jäi lopulta harmittavasti vain 15 pistettä.

Kauden suurin uutinen oli kuitenkin suomalaisten huikea nousu maiden välisen cupin ylivoimaiseen voittoon edellisvuoden viidenneltä sijalta. Enää Janne ei ole yksin vastuuta kantamassa, mikä lienee hyvä uutinen ensi vuoden Lahden MM-kisoja ajatellen.

Yhteenveto mäkihyppykaudesta 1999-2000

Avauskilpailut olivat Jannelle yhtä painajaista. Ennen maailmancupin alkua kaikki oli sujunut hyvin; Janne oli totuttuun tyyliinsä pitänyt kisoissa muita suomalaisia pilkkanaan ja siksipä Puijon ja Predazzon epäonnistumisia olikin niin vaikea ymmärtää. Puijon toisen kisan 66. sija lienee Janne uran pohjanoteeraus.

Viime vuosina normaalimäet ovat olleet menestyksen perusteella Jannen suosikkipaikkoja. Viimekin kaudella Villachin normaalimäestä heltisi Jannelle kauden ensimmäinen voitto. K90 on K90-mäen maailmanmestarin suosikkiluku! Vai ehkä sittenkin joku tulevaisuuden jättimäki tyyliin K200?

Mäkiviikon avauskisa Oberi ei taaskaan mennyt Jannelta HUIPUSTI. Sijoitus oli kuudes. Kaikissa muissa kisoissa Janne olikin sitten palkintopallilla. Tällä kertaa tuli toinen sija viikon loppupisteissä.

Mäkiviikon jälkeen Janne jatkoi palkintopallisijoituksien sarjaansa Engelbergissä. Viikkoa myöhemmin tuli kuitenkin selkeä epäonnistuminen Jyväskylän SM-kisoissa K100-mäessä, sijoitus oli vasta seitsemäs.

Japanin kisatkin sujuivat mallikkaasti. Helmikuun alun SM-kisa Puijolla palautti Jannen voittokantaan, sitä oli harvinaisen mahtavaa olla paikan päällä todistamassa, vaikka jalat paleltuivatkin... Willingenissä oltiin taas palkintopallilla, ja sitten olivatkin vuorossa kauan odotetut lentomäen MM-kisat.

Kisaviikonlopusta muodostui todellinen grande katastrofe, mutta varapäivänä maanantaina päästiin viimein ratkomaan sen maailmanmestaruuden kohtalo. Janne epäonnistui ensimmäisessä kisahypyssään totaalisesti, mutta onnistui kahdella seuraavalla paikkaamaan tilanteen kiitettävästi. Mitali irtosi kuin irtosikin, värinä oli pronssi.

Muutamaa päivää myöhemmin Kulmin lentomäen harjoituksissa Janne onnistui viimein parantamaan pituusennätystään 201 metriin. Itse kisassa Janne oli kuudes.

Tällä kertaa USA:n matka oli suomalaisten kannalta epäonninen. Jannekin oli parhaimmillaan Iron Mountainilla vasta yhdeksäs.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Lahden & Salpparin kisoista Janne saalisti lähes jättipotin. Kolmesta kisasta hän voitti kaksi ja oli kolmannessakin toinen. Lienee turhaa toivoa, että moinen onnistuisi myös vuoden kuluttua MM-kisoissa.

Pohjoismaiden kiertueen kahdesta viimeisestä kisasta (Trondheim & Holmenkollen) Janne saalisti kolmannet sijat. Ja kausi päättyi hänen osaltaan mahtavaan tyyliin, kun viimeiselle kisahypylle Planicassa tuli mittaa huikaisevat 211 metriä - uusi oma ennätys! Hyvä Janne!!

Janne onnistui kauden aikana kaikissa tavoitteissaan: Olla kolmen parhaan joukossa niin mäkiviikolla, lentomäen MM-kisoissa kuin myös maailmancupin lopputilanteessa. Kaiken kaikkiaan kausi oli siis hyvinkin onnistunut: Paljon huonomminkin olisi voinut mennä.

Mutta ensi vuonna on taas uudet haasteet edessä: KotiMM-kisat Lahdessa. Mitali olisi jo ihan kiva saada ainaisten neljänsien sijojen jatkoksi...

Ei kommentteja: