31.12.08

Janne Ahonen: Pienellä harjoittelulla olisin taas huipulla


Helsingin sanomat:

Janne Ahonen vastaa Suomen mäkijoukkueen hyppypuvuista. Ompelimona toimii Ahosen Hollolan-kodin keittiö ja tavallinen ompelukone. Mäkiviikolla Ahonen nähdään myös MTV3:n mäkihyppyasiantuntijana.

”Kesien harjoittelukausissa ei ollut mitään mukavaa. Kun kaverit soittivat, että nyt on sauna lämpimänä ja bisse kylmänä, jouduin lähes aina sanomaan ei.”

Siinä se on yksinkertaisuudessaan. Syy, miksi Janne Ahonen päätti viime keväänä ripustaa haalarit naulaan ja lopettaa 16 vuotta kestäneen uransa mäkihypyn huipulla. Silloin Ahonen kertoi päätöksestään tiedotusvälineille kyyneleet silmissä, mutta nyt – ”vapaan kesän jälkeen” – kotisohvallaan Hollolassa istuva ex-mäkihyppääjä on helpottunut.

”Kilpailua rakastan edelleen, mutta sitä harjoittelua en enää jaksaisi. Viimein on aikaa tehdä normaaleja asioita eikä tarvitse kestää sitä ainaista painon kanssa tappelemista, vaikka ei tässä mitään kaljamahaa ole tarkoitus kasvattaa.”

Toisaalta Ahonen sanoo kaipaavansa mäkeen. ”On ollut haikea olo, kun on miettinyt, että miten tuossa ja tuossa kisassa olisin pärjännyt. Kylmiltään en varmaan pärjäisi mitenkään, mutta pienellä treenillä olisin taas huipulla.”

Kokonaan Janne Ahonen ei ole lajia jättänyt. Kuluvalle kaudelle hänet palkattiin Suomen mäkimaajoukkueen pukuekspertiksi. Suomen ykköshyppääjien puvut tehdään Ahosen keittiön pöydällä aivan tavallisella ompelukoneella.

”Pari kertaa kauden aikana käyn kiertueella tarkastamassa, että puvut ovat kunnossa.”

Mäkijoukkueessa Ahonen tunnettiin pilkuntarkkana perfektionistina, joka halusi vastata niin hyppypukujensa kuin muidenkin varusteidensa kunnosta. Sama asenne näkyy Ahosessa muutenkin, muun muassa talon rakentamisessa. Ahonen on pannut 300-neliöisen Hollolan-kotinsa myyntiin, ja tarkoitus on rakentaa lähelle uusi.

”Ei tilan puutteen vuoksi, mutta kaikkiin tekemiini ratkaisuihin en ole tässä vanhassa tyytyväinen.”

Ei kommentteja: