30.6.09

Haave olympiakullasta sai Janne Ahoseen vauhtia


HS:
Vuoden kilpailutauon mäkihypyssä pitänyt Janne Ahonen tähtää menestykseen Vancouverin olympiakisoissa. Maaliskuussa alkaneella kovalla harjoittelulla on vain yksi maali: Ahosen ensimmäinen henkilökohtainen olympiakulta.

"Täysillä mennään. Ei Vancouverissa voi olla kuin yksi tavoite", kuvailee Ahonen, jonka harjoittelua ohjaa mäkimaajoukkueen entinen päävalmentaja Tommi Nikunen.

Ahonen on aloittanut harjoituskautensa puolitoista kuukautta tavanomaista aikaisemmin. Hän on hypännyt kesän mittaan puolet useammin muovimäestä kuin edelliskesinä.

"Hyppy on vaikuttanut hyvältä, ja testiarvot ovat parempia kuin aiemmin. Ekan kerran moniin vuosiin olen saanut harjoitella ilman vaivoja ja huolia", sanoo Ahonen.

"Lopettaminen maaliskuussa 2008 oli oikea päätös. Kaikki vammani parantuivat vuoden aikana. Paluu oli yhtä lailla oikea päätös, sillä olen saanut harjoitella terveenä."

Ahonen hyppää seuraavan suurkisansa marraskuussa, kun maailmancup käynnistyy Rukalla. Olympialaiset alkavat 12. helmikuuta.

Ei kommentteja: