Iltalehti:
Ensi viikonloppuna kansainvälisen kauden päättävissä lentomäen MM-kisoissa nähdään myös Vancouverin olympialaisissa jalkansa loukannut Janne Ahonen.
- Jätin Norjan ja Kuopion kisat väliin, jotta saisin kropasta jotain irti lentomäen MM-kisoissa. Polven telottuani en pystynyt tekemään fysiikkatreenejä ja se näkyi hyppäämisessä. Nyt kun olen taas pystynyt treenaamaan, niin olen saanut kropan hereille, viime viikonlopun harjoitusmäessä viettänyt Janne Ahonen kertoo.
Täysin kunnossa konkari ei ole vieläkään.
- Polvella pystyy jo hyppäämään, mutta sivuttaisia vääntöjä se ei kestä, koska sivuside repesi. Se ei ollut ihan pikku juttu.
Ahosen toinen tila Keski-Euroopan mäkiviikolla on ollut Suomen joukkueen kauden ehdoton valonvälähdys. Hän toivoo pystyvänsä huippuhyppyihin myös lentomäen MM-kisoissa.
- Olen käynyt parhaimmillani tällä kaudella palkintopallilla, joten siellä ovat tavoitteeni Planican kisaa ajatellen.
Mäkihypyn lentomäen MM-kilpailut käydään Sloveniassa Planican lentomäessä 19.-21.3.2010.
Janne Ahonen: Edes David Copperfield ei olisi pelastanut meitä
Hyppypuvuista huutava pula
15.3.10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti