Oman yhtiön kriisi pilasi pahasti Janne Ahosen harjoituskauden.
Janne Ahonen kommentoi tuoreeltaan rauhallisena yhtiönsä, urheilutuotteiden maahantuontiin erikoistuneen Radius Ay:n kriisiä, joka huipentui verottajan tekemään konkurssihakemukseen.
Se ei ollut koko totuus. Lähipiiri on tiennyt Ahosen eläneen viime syksyn ja kuluneen talven kuin tulisilla hiilillä. Kauden tulokset puhuvat puolestaan.
- Unettomia öitä on tullut tämän (yhtiön tilanteen) takia vietettyä ja monta. Asia on pyörinyt mielessä koko ajan. Eikös sitä ole tapana sanoa, että pistetään kaikki firman piikkiin? Ahonen naurahti.
- Sen sanon, että jos kaiken tämän jälkeen raavin kasaan jotain tulosta, niin kova on temppu, Ahonen kommentoi IS Urheilulle Vikersundista, jonka uusitusta lentomäestä maailmancup jatkuu viikonloppuna.
Yhtiön kriisiksi muuttunut tilanne on käynyt raskaasti myös Ahosen kukkarolle. Radiuksen piti olla leipäpuu mäkiuran jälkeen, mutta yhtiön tulevaisuus on hämärän peitossa. Ahosen mukaan tarkoitus on maksaa velat pois, välttää konkurssi ja jatkaa toimintaa, mutta esimerkiksi edustamansa Uvex-kypärä- ja lasimerkin jatkosta hän ei osaa sanoa mitään.
Ahosen harjoituskausi alkoi myöhässä, sillä olympiakisoissa hajonnut polvi leikattiin kesäkuussa. Kun harjoittelu alkoi, valmentaja Tommi Nikunen ihmetteli suojattinsa haluttomuutta. Tilanne valkeni, kun Ahonen avasi valmentajalle yhtiön tilaa ja sitä, ettei ollut pystynyt moneen peräkkäiseen yöhön nukkumaan silmällistäkään. Mies oli loppu.
- Se ei ole otollinen tilanne huippu-urheilussa, jossa ylipäätään asenteen pitää olla sata. Ja mäkihypyssä tämän turvallisuusaspektin takia vielä mieluusti vähän yli.
Omalla tapaa Ahonen myöntää konkurssihakemuksen jopa helpotukseksi, koska asiat on pakko laittaa kuntoon nyt tai ei koskaan.
- Radiuksen tilanne ei vaikuta siihen, jatkanko uraa keväällä, sen ratkaisee motivaatio. Tietysti olisi kiva vetää treenikausi, jonka aikana ei tarvitsisi miettiä leikattua polvea ja kuralla olevaa firmaa.
Lähde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti