Mäkihypyn maailmancup 1999-2000 alkoi Puijolta marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Kahden kilpailupäivän aikana kärsittiin kovasti tuuliongelmista ja siksipä molemmat kilpailut supistuivat yksikierroksisiksi. Lauantain kisan voiton vei edelliskauden suuri tähti Martin Schmitt, mutta sunnuntaina suomalaiset hyppäsivät kaksoisvoittoon Ville Kanteen johdolla.
Vaikka Suomi johtikin maiden cupia avausviikonvaihteen jälkeen, jokin oli silti pahasti pielessä. Joukkueen ehdottomaksi ykköstähdeksi veikatun Janne Ahosen suoritukset Puijolla olivat surkeita. Sijoitukset kisoissa olivat 37. ja 66. Onko Janne koskaan sijoittunut huonommin kuin Puijon sunnuntain kisassa, jonka karsinta peruttiin? Missä oikein mätti?
Puijolta karavaani siirtyi Predazzoon Italiaan, missä Janne onnistui jo hiukan paremmin: sijat 10 ja 33. Mutta mikä ihme oli saanut Suomen mäkiä ylivoimaisesti vielä viikkoa ennen cupin avausta hallinneen mäkikotkan notkahtamaan yhtäkkiä näin kauas omasta tasostaan?
Jo kesäcupissa uuden tulemisen merkkejä osoittanut Itävallan vanha sotaratsu Andreas Goldberger onnistui kauden ensimmäisissä kilpailuissa mainiosti. Neljästä kisassa kolmessa hän oli palkittujen eli kuuden parhaan joukossa. Goldi oli vihdoinkin tullut takaisin!
Joulukuun 12. päivänä Villachissa hypätyssä normaalimäen kisassa comebackin teki viimein myös Janne Ahonen. Trondheimin MM-kisojen 1997 normaalimäen maailmanmestari näytti hallitsevansa parhaiten juuri pienemmät mäet. Voitto tuli ja painolasti harteilla keveni huomattavasti!
Viimeiset kisat ennen mäkiviikkoa loikittiin Puolan Zakopanessa. Janne jatkoi Villachin tyyliin ja otti kaksi kakkossijaa K116-metrin mäessä. Kun palkintopalli oli taas tullut tutuksi, oli helppo siirtyä lyhyelle joulutauolle.
Keski-Euroopan mäkiviikko hypättiin totuttuun tyyliin vuodenvaihteessa Saksan ja Itävallan legendaarisissa mäissä. Ennen viikon alkua Janne oli listattu yhdeksi suosikeista, mutta suurimman ennakkosuosikin viittaa kantoi harteillaan "hyppykone" Schmitt. Oberstdorfissa hän onnistuikin voiton nappaamaan, mutta sitten alkoi ilmeisesti tauti painaa päälle ja uudenvuodenkisassa Martin jäi kauaksi kärjestä. "Koneen" alkaessa yskiä ykkösnimeksi nousi Itävallan Andreas Widhölzl, joka vei kolmen viimeisen kisan voiton ja voitti lopulta viikon ylivoimaisesti.
Jannen kompastuskiveksi mäkiviikolla on vuosien saatossa muodostunut Oberin mäki. Tälläkin kertaa palkintopalli jäi haaveeksi, sijoitus oli kuudes. Garmisch-Partenkirchenissä Janne sitten palasi pallille, sen alimmalle askelmalle. Innsbruckissa sijaluku oli sama. Päätöskilpailussa Bissenillä Janne sijoittui toiseksi ja nousi yhteispisteissä toiseksi, ohi Martinin.
Vieläkään Martin ei onnistunut voittamaan mäkiviikkoa, vaikka muuten hallitseekin mäkiä lähes mielin määrin. Tällä kertaa häviön osasyynä saattoi kuitenkin olla keuhkoputkentulehdus, joka oli estää "Messer" Schmittin hyppäämisen Innsbruckin karsinnassa. Mutta heti mäkiviikon jälkeen hypätyissä Engelbergin kisoissa palattiin taas tuttuun komentoon. Molempien kilpailujen voitot korjasi nimiinsä "Aero" Schmitt ylivoimaiseen tyyliin. Muilla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä lähellekään Martinin hyppyjen mittoja.
Janne jatkoi Engelbergissä hyvien sijoituksien sarjaansa olemalla molemmissa kisoissa palkintopallilla. Andillakin meni hyvin, kotiinviemiseksi Sveitsistä tuli kaksi nelossijaa.
Huikean kilpailutahdin (kuusi kisaa 12:ssa päivässä) jälkeen oli maailmancupissa viimeinkin luvassa kahden viikon tauko ennen Japanin Sapporon kilpailuja. Lepoa ei kylläkään suomalaisille ollut paljoakaan luvassa, sillä tammikuun puolivälissä hypättäisiin Jyväskylässä SM-mitaleista.
Suomen joukkueen menestys alkukauden kisoissa oli kerrassaan päätähuimaavaa. Kisasta toiseen suomalaiset kansoittivat porukalla kärkisijoja. Johto maiden välisessä cupissa muodostui jo kauden alkuvaiheessa niin suureksi, että muilla mailla ei ole mitään mahdollisuutta kuroa Suomen etumatkaa kiinni. Toivoa sopii, ettei Suomen taso romahda ensi talvena, kun luvassa on kotiMM-kisat Lahdessa!
Tänä talvena hypätään arvokisamitaleista vain lentomäessä, maailmanmestaruudesta hypätään Norjan Vikersundissa helmikuussa. Jokohan Janne onnistuisi parantamaan pituusennätystään (200 metriä, hypätty vuonna 1996)? Toivottavasti!
Mikä ihme vaivasi Jannea Jyväskylän SM-kisoissa?! Sijoitus oli vasta seitsemäs, joten kohti Japanin Sapporoa lähdettiin kyllä hiukan huolestuneella mielellä. Ei kai vain Jannen hieno hyppyvire ollut kadonnut?
Japanin reissu osoittautui tällä kertaa huimasti onnistuneemmaksi kuin vuotta aiemmin, vaikka voiteluporukkaa Suomella ei rahapulan vuoksi matkassa ollut! Janne oli Sapporon kummassakin kisassa palkittujen joukossa, sijoitukset olivat toinen ja kuudes. Kaikki oli siis hyvin, Jyväskylässä oli sattunut vain hetkellinen notkahdus.
Sapporosta karavaani jatkoi matkaa Hakuban olympiamaisemiin, missä hypättiin kauden ensimmäinen joukkuekisa. Ankkurien taistelussa Janne pesi Schmittin ylivoimaisesti, ja Suomi otti ansaitun voiton. Myös henkilökohtainen kisa sujui Jannelta seuraavana päivänä mallikkaasti: neljäs sija Jani Soinisen voittamassa kilpailussa!
Kauden SM-kisat jatkuivat suurmäen kilpailulla Kuopiossa. Ja vihdoin ja viimein Janne pystyi voittamaan jo vuosia häntä vaivanneen ilkeän Puijo-peikon ja otti kisassa ylivoimaisen voiton.
Seuraavana viikonloppuna hypättiin Saksan Willingenissä kaksi kisaa. Janne oli ensimmäisessä toinen ja toisessa kolmas. Andi Goldberger sen sijaan jatkoi jo Japanissa nähtyä alamäkeään: Sunnuntain kisassa hän ei päässyt edes toiselle kierrokselle.
Suorastaan katastrofaaliset LENTOMÄEN MM-KISAT vuosimallia 2000 hypättiin - tai pikemminkin yritettiin hypätä - Norjan Vikersundissa 10.-14.2.2000. Ensimmäisenä harjoituspäivänä torstaina mäkeen ei päästy kovan tuulen takia ollenkaan. Perjantaina sentään pystyttiin hyppäämään, tosin aiotun kolmen kierroksen sijasta vain kaksi. Suosikiksi itsensä hyppäsi 207-metrisellään Itävallan konkari Andreas Goldberger.
Ensimmäisenä aiottuna kisapäivänä eli lauantaina kävi taas köpelösti yhdelle venäläiselle. Lentomäet eivät taida tuolle kansakunnalle oikein sopia. Artur Hamidullin menetti hyppynsä hallinnan heti ilmalennon alussa ja kaatui pahannäköisesti menettäen tajuntansa. Onnekkaasti hän kuitenkin selvisi rytäkästä ruhjeilla ja aivotärähdyksellä. Vaikka asiantuntijat olivat sitä mieltä että ryssän kaatuminen johtui omasta mokasta eikä olosuhteista, kisa kuitenkin lopetettiin muutaman hyppääjän jälkeen. MM-kisa päätettiin yrittää viedä läpi sunnuntaina kolmikierroksisena.
Sunnuntaina kaikki mahdolliset jumalat nauroivat Vikersundin kisajärjestäjille. Kaikki meni ensimmäisellä kilpailukierroksella hyvin siihen asti, kunnes Saksan Sven Hannawald hyppäsi 214 metriä koskettaen käsillään maata. Jury päätti pudottaa lavaa ja aloittaa siis kierroksen alusta. Mutta sitten vauhtilatu petti Jani Soinisen alla ja hän kaatui hyppynsä, mutta säilyi onnekkaasti vammoitta. Kisa pistettiin kuitenkin poikki ja kierros päätettiin muuttaa karsinnaksi.
Ylämäen vauhtiladun kunnostamisessa tuhriintui aikaa tunnin verran, sitten kisojen tuloslaskenta sekosi, uusien numerolappujen jakamisessa kilpailijoille oli yllättäviä ongelmia... mutta viimein päästiin hyppäämään. Kun enää neljä hyppääjää oli tornissa jäljellä, olosuhteet muuttuivat silmänräpäyksessä mäkihypylle sopimattomiksi. Niin Andreas Goldberger, Janne Ahonen, Andreas Widhölzl ja Martin Schmitt eivät päässeet vieläkään hyppäämään. Pitkien neuvottelujen jälkeen hyppäämistä ja MM-mitalien jakamista päätettiin yrittää viimeisen kerran varapäivänä maanantaina.
Jo ennen kisan alkua maanantaina oli selvää, että maailmancupin neljä kärkimiestä olisivat muihin nähden eriarvoisessa asemassa. He olivat hypänneet viimeksi perjantaina, kun kaikki muut olivat saanet hypätä sunnuntaina kaksikin kertaa!
Kun Janne Ahonen sitten viimein liukui ensimmäiseen varsinaiseen kisahyppyynsä, hän päätti näyttää kaiken minkä miehestä lähtee, ja tuloksena oli täydellinen limbo - 147,5 metriä. Sijaluku ensimmäisen kierroksen jälkeen oli 13. ja mitalimahdollisuudet olivat kaikonneet sen siliän tien. Vai olivatko sittenkään?
Toisella kierroksella Janne hyppäsi 180 metriä ja säilytti kärkipaikkansa aina siihen asti, kunnes vain kaksi hyppääjää oli tornissa jäljellä. Ennen viimeistä kierrosta Janne oli siis täysin yllättäen kiinni pronssimitalissa. Takana vaani kuitenkin mm. Martin Schmitt.
Kolmannella kierroksella maailmanennätysmies ja kotiyleisön suosikki Tommy Ingebritsen hyppäsi mahtihypyn ja nousi todella uhkaamaan Jannen kolmossijaa. Mutta kuten aina Janne hallitsi hermonsa ja hyppäsi kilpailun tyylikkäimmän hypyn (5 X 19,5), jolle kertyi pituutta 190 metriä.
Lentomäen maailmanmestaruudesta taisteli alusta asti vain kaksi miestä. Andreas Widhölzl ja Sven Hannawald hyppäsivät jokaisella kierroksella omille metriluvuilleen, ja jättivät muut kauas taakseen. MM-kullan nappasi kisaa alusta asti johtanut Hannawald, joka näin kirkasti Oberstdorfin hopeansa.
Tragikoomisia piirteitä saaneen Vikersundin viikonlopun jälkeen maailman mäkikerma suuntasi nokkansa kohti Itävallan Tauplitzia, Bad Mitterndorfia ja Kulmia, mistä Jannella on mukavat muistot. Ottihan hän siellä MM-hopeaa vuonna 1996. Ja Kulmissahan se sitten viimein tapahtui: Janne onnistui harjoituksissa parantamaan pituusennätystään 201 metriin.
Kulminkin lentomäkiviikonloppua vaivasivat sääongelmat: Vain lauantaina onnistuttiin viemään kilpailu päätökseen, silloinkin vain yksikierroksisena. Tynkäkisan voiton nappasi kauden ensimmäisen maailmancuposakilpailuvoittonsa ottanut Hannawald. Reinhard Schwarzenberger oli saanut uutta puhtia viikkoa aiemmin ottamistaan Continental Cupin voitoista, ja sijoittui kisasssa hienosti neljänneksi. Janne oli kuudes.
Tänä vuonna suomalaisilla ei ollut suurempia ongelmia Japanin matkan kanssa, mutta USA:n reissu sen sijaan epäonnistui totaalisesti. Chicagon lentokentällä odoteltiin päivän verran ennen kuin lähdettiin autoilla yli viiden tunnin matkalle kohti Iron Mountainia. Perillä porukka oli vasta kisaa edeltävänä iltana. Tosin muutkaan eivät olleet päässeet hyppäämään mäestä hyppyäkään ennen kilpailupäivää huonojen olojen vuoksi.
Ensimmäisen kisan ensimmäisen kierroksen jättiyllätyksestä vastasi Reinhard 133 metriä kantaneella hienolla hypyllään. Johtoasema ennen toista kierrosta oli ylivoimainen. Mutta valitettavasti Reinhardin toisen kiekan hyppy epäonnistui totaalisesti, ja hän tippui 20:n sijan huonommalle puolelle... Suomalaiset hyppäsivät kauden huonoimman kisansa. Paras suomalainen Tami Kiuru oli vasta 14:s ja Jannekin vasta 19:s.
Toisena päivänä ei päästy hyppäämään kuin yksi kierros. Suomalaisille kisa oli lähes yhtä huono kuin edellispäivänä, Janne oli parhaana suomalaisena 9:s. Andi onnistui hienosti ollen kolmas, ja Reinhardinkin tulos oli kohtuullinen - 12:s sija. Martin Schmitt vankisti viikonlopun aikana johtoaan maailmancupissa voittamalla molemmat kilpailut.
Seuraavaksi olikin vuorossa iki-ihanat Salpausselän kisat. Perjantai-iltana oli tarkoitus hypätä normaalimäen kisa iltakilpailuna, mutta taas tuttuakin tutumpi vieras nimeltä tuuli tuli vierailulle. Lauantaiaamuna yritettiin sitten paremmalla onnella, ja kyllä kannatti! Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtopaikan jakoivat Janne ja Masahiko Harada. Toisella hypyllään Janne pisti Masalle luun kurkkuun upealla 98-metrisellään ja korjasi kauden toisen voittonsa maailmancupissa. Toiseksi ylsi riuku-Sven.
Illalla hypättiin joukkuemäki K116-mäessä eli Lahden Betonissa. Suomi voitti kisan lopulta selvällä pesäerolla Itävaltaan, vaikka Suomen toiseksi viimeinen hyppääjä Ville Kantee pistikin pelin jännäksi epäonnistuttuaan huonontuneiden olosuhteiden vuoksi. Ankkuri-Janne hoiti kyllä sitten homman tyylikkäästi kotiin.
Sunnuntaina Salpparin kisat päätti suuren mäen kilpailu. Janne taisteli taas tiukasti voitosta, tällä kertaa Martinin kanssa. Taiston tauottua eroa miesten välillä oli harmittavasti 0,7 pistettä Shittin eduksi. Janne oli todella lähellä ottaa MM-esikisoista todellisen jättipotin. Mutta toivoa sopii, että Jannen menestys Lahdessa olisi samanlaista ensi vuonnakin. On nääs noi arvokisojen neljännet sijat käyneet viime vuosina aivan liian tutuiksi...
Maailmancupin kolmanneksi viimeinen kilpailu hypättiin Norjan Trondheimissa iltakilpailuna. Martin Schmitt oli jo varmistanut maailmancupin voittonsa ja limboilikin kisassa sijoituksille ynnä muut. Kisassa hypättiin runsaasti pitkiä hyppyjä, ja pisimmän niistä esitti ensimmäisellä kierroksella uuden mäkiennätyksen tehnyt Sven Hannawald (134,5 metriä). Kun toiseenkin hyppyyn tuli mittaa lähes saman verran otti Sven voiton lähes kymmenen pisteen erolla kisan yllättäjään Ville Kanteeseen. Janne sijoittui 132,5 ja 127 metrin hienoilla hypyillään kolmanneksi. Ainoa juttu mikä jäi harmittamaan oli ensimmäisen hypyn huono alastulo, joka maksoi kakkossijan. Suuri plussa sen sijaan oli se, että Janne onnistui päihittämään neljänneksi hypänneen Andi Goldbergerin vaivaisella pisteen kymmenyksellä.
Seuraavaksi oli vuorossa perinteikäs Holmenkollenin kisa K112-mäessä. Ensimmäinen kierros oli suomalaisjuhlaa, kun kaksoisjohdon nappasivat Janne ja Ville. Toisella kierroksella Sven hyppäsi hirmuhypyn - 132,5 metriä eli uusi mäkiennätys - ja korjasi voiton. Vähemmän apuja tuulesta saaneet Ville ja Janne valloittivat seuraavat sijat. Kärkikolmikko oli siis täsmälleen sama kuin paria päivää aiemmin Trondheimissa.
Suomalaiset menestyivät Norjassa mainiosti, vaikka suksien voitelijaa ja hierojaa ei taaskaan kustannussyistä ollut mukana. Jossain mättää kyllä pahasti, kohta taitavat hyppääjät nousta kapinaan! No brain, no gain!
Enää on jäljellä vain päätösosakilpailut Planican lentomäessä; lauantaina joukkuekisa ja sunnuntaina maailmancupin finaali...
Mäkihypyn maailmancup vuosimallia 1999-2000 päättyi maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Slovenian Planicassa hypättyihin kilpailuihin. Järjestäjät olivat kaivaneet Planican K185-mäen monttua entistäkin syvemmäksi mahdollistaakseen uuden maailmanennätyshypyn. Viikonlopun aikana nähtiinkin todellisia jättiloikkia!
Jo ensimmäisenä harjoituspäivänä torstaina syntyi uusi maailmanennätys kun Itävallan suht' tuntematon Thomas Hörl liiteli huikeat 224,5 metriä. Hörl paranteli Norjan Tommy Ingebritsenin vuoden voimassa ollutta ennätystä kertaheitolla peräti viisi metriä.
Suomalaiset säntäsivät mäkeen ensimmäistä kertaa vasta perjantaina, mutta tulosta syntyikin heti: Janne Ahonen otti Jani Soiniselta Suomen ennätyksen hyppäämällä uudeksi omaksi ennätyspituudekseen 205 metriä.
Kauaa ei Janne saanut paistatella päivää Suomen ennätysmiehenä: Jo lauantain joukkuemäen ensimmäisellä kierroksella Ville Kantee liittyi komeasti haluttuun 200 metrin miesten kerhoon hyppäämällä 216,5 metriä. Samalla kierroksella myös Itävallan Andreas Goldberger sekä Janne parantelivat henkilökohtaisia ennätyksiään: Janne hyppäsi 210,5 ja Andi 223,5 metriä.
Toisella kierroksella Japanin Noriaki Kasai pelästytti katsojat kunnolla kaatumalla hyppynsä. Siitäkin huolimatta vain pari hyppääjää myöhemmin Ville pisti ekaa kierrostakin paremmaksi liitelemällä 223,5 metriä. Olosuhteet alkoivat sitten huonontua, tuuli puhalsi jo välillä liikaakin ja Andiakin istutettiin putkella pariinkin otteeseen ennen kuin hän sai luvan liukua ränniin. Andi ei moisesta säikähtänyt vaan hyppäsi uuden maailmanennätyksen 225 metriä!
Lopulta toinen kierros jouduttiin keskeyttämään ja niin ensimmäisen kierroksen jälkeiset tulokset jäivät voimaan. Suomi oli jo tokalla kiekalla noussut johtoon, mutta siitä huolimatta Saksa vei voiton, Suomi oli toinen ja Japani kolmas. Suomea häviö ei kamalasti harmittanut, sillä joukkue oli jo varmistanut ennen Planicaa maiden välisen cupin voiton.
Sunnuntaina hypättiin sitten kauden viimeinen kilpailu. Tuuliolot olivat edellispäivästä huomattavasti tyyntyneet, ja niinpä mahtiloikat jäivätkin näkemättä. Kisan voiton vei Saksan Sven Hannawald, joka samalla nousi viime hetkellä cupin loppupisteissä neljänneksi ohi Andin. Janne esitti kaksi upeaa hyppyä, joista ensimmäinen kantoi tuuliolojen vuoksi 'vain' 198 metriin. Toiseen loikkaansa Janne sai jo vähän apujakin ja hyppäsi oman ennätyksensä 211 metriä. Toiseen sijaan oli hyvä lopettaa hieno kausi ja lähteä hyvin ansaitulle kesälomalle.
Planican päätöskisaa johti ensimmäisen kierroksen jälkeen 208 metrin liidollaan Andi, joka kuitenkin tippui lopputuloksissa kolmanneksi hypättyään toisellaan tasan 200 metriä.
Mäkihypyn maailmancupin voiton vei ylivoimaisesti Saksan Martin Schmitt, joka teki kauden aikana myös ennätyksen voitettujen kilpailujen määrässä. Kakkoseksi tuli koko Planican viikonvaihteen ajan pahasti limboillut Itävallan Andreas Widhölzl, josta kolmanneksi sijoittunut Suomen Janne Ahonen jäi lopulta harmittavasti vain 15 pistettä.
Kauden suurin uutinen oli kuitenkin suomalaisten huikea nousu maiden välisen cupin ylivoimaiseen voittoon edellisvuoden viidenneltä sijalta. Enää Janne ei ole yksin vastuuta kantamassa, mikä lienee hyvä uutinen ensi vuoden Lahden MM-kisoja ajatellen.
Yhteenveto mäkihyppykaudesta 1999-2000
Avauskilpailut olivat Jannelle yhtä painajaista. Ennen maailmancupin alkua kaikki oli sujunut hyvin; Janne oli totuttuun tyyliinsä pitänyt kisoissa muita suomalaisia pilkkanaan ja siksipä Puijon ja Predazzon epäonnistumisia olikin niin vaikea ymmärtää. Puijon toisen kisan 66. sija lienee Janne uran pohjanoteeraus.
Viime vuosina normaalimäet ovat olleet menestyksen perusteella Jannen suosikkipaikkoja. Viimekin kaudella Villachin normaalimäestä heltisi Jannelle kauden ensimmäinen voitto. K90 on K90-mäen maailmanmestarin suosikkiluku! Vai ehkä sittenkin joku tulevaisuuden jättimäki tyyliin K200?
Mäkiviikon avauskisa Oberi ei taaskaan mennyt Jannelta HUIPUSTI. Sijoitus oli kuudes. Kaikissa muissa kisoissa Janne olikin sitten palkintopallilla. Tällä kertaa tuli toinen sija viikon loppupisteissä.
Mäkiviikon jälkeen Janne jatkoi palkintopallisijoituksien sarjaansa Engelbergissä. Viikkoa myöhemmin tuli kuitenkin selkeä epäonnistuminen Jyväskylän SM-kisoissa K100-mäessä, sijoitus oli vasta seitsemäs.
Japanin kisatkin sujuivat mallikkaasti. Helmikuun alun SM-kisa Puijolla palautti Jannen voittokantaan, sitä oli harvinaisen mahtavaa olla paikan päällä todistamassa, vaikka jalat paleltuivatkin... Willingenissä oltiin taas palkintopallilla, ja sitten olivatkin vuorossa kauan odotetut lentomäen MM-kisat.
Kisaviikonlopusta muodostui todellinen grande katastrofe, mutta varapäivänä maanantaina päästiin viimein ratkomaan sen maailmanmestaruuden kohtalo. Janne epäonnistui ensimmäisessä kisahypyssään totaalisesti, mutta onnistui kahdella seuraavalla paikkaamaan tilanteen kiitettävästi. Mitali irtosi kuin irtosikin, värinä oli pronssi.
Muutamaa päivää myöhemmin Kulmin lentomäen harjoituksissa Janne onnistui viimein parantamaan pituusennätystään 201 metriin. Itse kisassa Janne oli kuudes.
Tällä kertaa USA:n matka oli suomalaisten kannalta epäonninen. Jannekin oli parhaimmillaan Iron Mountainilla vasta yhdeksäs.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka
Lahden & Salpparin kisoista Janne saalisti lähes jättipotin. Kolmesta kisasta hän voitti kaksi ja oli kolmannessakin toinen. Lienee turhaa toivoa, että moinen onnistuisi myös vuoden kuluttua MM-kisoissa.
Pohjoismaiden kiertueen kahdesta viimeisestä kisasta (Trondheim & Holmenkollen) Janne saalisti kolmannet sijat. Ja kausi päättyi hänen osaltaan mahtavaan tyyliin, kun viimeiselle kisahypylle Planicassa tuli mittaa huikaisevat 211 metriä - uusi oma ennätys! Hyvä Janne!!
Janne onnistui kauden aikana kaikissa tavoitteissaan: Olla kolmen parhaan joukossa niin mäkiviikolla, lentomäen MM-kisoissa kuin myös maailmancupin lopputilanteessa. Kaiken kaikkiaan kausi oli siis hyvinkin onnistunut: Paljon huonomminkin olisi voinut mennä.
Mutta ensi vuonna on taas uudet haasteet edessä: KotiMM-kisat Lahdessa. Mitali olisi jo ihan kiva saada ainaisten neljänsien sijojen jatkoksi...
1.4.00
1.4.99
Kausi 1998-1999
Ramsaun MM-kisat
What is for you, won't go by you...
Ramsaun vuoden 1999 MM-kisojen suurmäen kilpailu käytiin 21.2. Bissenillä sumuisessa säässä. Kisasta ennakoitiin tasaista ja jännittävää, ja sellainen se kieltämättä olikin. Mitään suurempia yllätyksiä ei koettu, kärjessä olivat tutut nimet, ja vieläpä tuttuakin tutummassa järjestyksessä. Vesikelillä japanilaiset olivat vaikeuksissa, heidän vauhtinsa laskivat ylämäessä liian alas. Saksa otti kaksoisvoiton Martin 'Aero'Schmittin johdolla Sven Hannawaldin säestäessä häntä kakkostilallaan. Paras japanilainen, Hideharu Miyahira, otti pronssitilan Janne Ahosen nenän edestä. Jannelle neljäs sija oli suuri pettymys, olihan hänen kautensa ennen MM-kisoja mennyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Arvokisoissa ei ole pahempaa kuin jäädä ensimmäisenä miehenä mitalisijojen ulkopuolelle, sen sai Janne karvaasti kokea jo toisissa arvokisoissa peräkkäin. Mutta kaikkea ei oltu näissä kisoissa vielä nähty...
Suurmäen kisan jälkeen joukkuemäestä odotettiin kahden suuren, Saksan ja Japanin välistä kilpailua. Suomella ei arvioitu olevan kovin suuria mahdollisuuksia mitalipallille. Itävaltalaiset odottivat kovasti joukkueeltaan mitalia, tai muuten Mika Kojonkoski olisi lähetetty maitojunalla takaisin kotiin... Suomalaiset olivatkin ottaneet tavoitteekseen ja motokseen "Kojonkoski Timbuktuun!"
Ramsaun kisojen joukkuemäen kilpailu käytiin Bissenillä 23.2. kunnon lumituiskussa. Suomen joukkueen tilanne ei ollut kisaan lähdettäessä paras mahdollinen, kun Janne kärsi 38 asteen kuumeesta. Kisa oli alusta asti hyvin jännittävä ja jopa tramaattinen, kun Saksan ensimmäinen hyppääjä Sven Hannawald kaatui ylipitkän hyppynsä. Hän kuitenkin selvisi kaatumisestaan ilman vammoja. Suomi aloitti kisan hyvin, Ville Kantee onnistui venymään tärkeässä paikassa odottamattomalla tavalla ja hyppäsi kelvon 117,5 metriä kantaneen hypyn. Myös Jani Soininen jatkoi Villen linjaa ja venyi 116,5-metriseen. Mika Laitinen sitä vastoin pysyi omalla vaatimattomalla tasollaan. Janne pystyi kuumesairaanakin pysymään omalla tasollaan ensimmäisellä hypyllään - tulos 123 metriä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä olivat odotetusti mahtihyppyjä hypänneet saksalaiset Hannawaldin kaatumisesta huolimatta ja Japani. Perässä tuli Itävalta turvallisella erolla Suomeen.
Joukkuemäen toisella kierroksella suomalaisista oman leiviskänsä hoitivat tyylikkäästi Kantee ja Soininen säilyttäen ensimmäisen kierroksen hyvän tasonsa. Dramatiikkaa koettiin taas, kun jo toinen saksalaishyppääjä kaatui hyppynsä kisan aikana. Duffnerin kaatuminen oli miehen omaa huolimattomuutta, hyppy oli jo hyvin hallinnassa kun hän loppuliu'ussa lensi bersiilleen. Oma moka! Jannen toinen hyppy oli pettymys, mutta hypyn huonous ei johtunut miehestä vaan taudista. Janne ei ollut kuulemma kisan aikana edes tiennyt, mille kierrokselle ollaan menossa ja olo oli ollut kuin narkoosissa... Uskomattominta kisassa oli se, että kahdesta kaatuneesta hypystä huolimatta Saksa onnistui lopulta voittamaan joukkuemäen maailmanmestaruuden vaivaisen 1,9 pisteen erolla Japaniin. Itävallan viimeisen hyppääjän Horngacherin limboilusta huolimatta Itävalta saavutti pronssimitalin reilulla erolla Suomeen.
MM-kisojen viimeinen mäkikilpailu käytiin hieman epätavallisesti iltakisana 26.2. Ramsaun normaalimäessä. Kaksi vuotta aiemmin saavuttamaansa maailmanmestaruutta puolusti Suomen Janne Ahonen. Harjoitusten perusteella suosikeiksi olivat nousseet japanilaiset suurmäen pronssimies Miyahiran johdolla. Itse kisassa japsien hyppy kulki mahtavasti, kolmoisvoitto oli uskomaton temppu! Paras ei-japanilainen oli Janne, jolle kisat olivat kokonaisuutena hirmuinen pettymys: Upeasti menneen alkukauden jälkeen tuomisina Ramsausta ei ollut kuin kolme harmittavaakin harmittavampaa neljättä sijaa. Mitali oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana... Ei auta kuin toivoa, että kotikisoissa kahden vuoden kuluttua olisi sitten Jannen vuoro taas juhlia mitalia.
Janne jyräsi mäkiviikolla tasaisuudellaan, ja juuri tasaisuus kuvasi hänen hyppyjään Ramsaussakin. Loistokkuus ja mitaleille vaadittava venyminen jäivät puuttumaan, rutiinisuorituksilla ei MM-tasolla oteta mitalia... Ellei sitten joku kärjessä olevista epäonnistu omassa suorituksessaan, ja näinhän ei näissä kisoissa käynyt. Ensimmäisen kierroksen johtomiehet pitivät pintansa myös toisella, joka kisassa.
Ramsaun jännittävät ja tapahtumarikkaat hiihdon MM-kisat vuosimallia 1999 ovat ohi, NÄHDÄÄN LAHDESSA 2001!
Yhteenveto kaudesta 1998-1999
Mäkihyppykausi 98-99 alkoi totuttuun tyyliin marraskuun lopulla kahdella kisalla Lillehammerin olympiamäessä. Jo silloin nähtiin, kuka tulisi tahtipuikkoa kaudella heiluttamaan. Ennen kauden alkua oltiin huhuttu Saksan uudesta ilma-aseesta Martin 'Messer'Schmittistä, ja avauskilpailut osoittivat, että huhut pitivät paikkansa. Kolmessa ensimmäisessä kisassa kellään muulla kuin 'Aero'Schmittillä ei ollut mitään asiaa voittajakorokkeelle. Viimein neljännessä kisassa taian mursi Janne Ahonen ottaen voiton Chamonix'n normaalimäessä. Ennen joulutaukoa hypätyissä kahdessa Harrachovin kisassa Schmitt ei ollut mukana, ja niinpä Jannella oli helppo työ korjata potti kotiin ja siirtyä maailmacupin johtoon.
Mäkiviikkoa odoteltiinkin sitten innolla monella suunnalla. Monessa leirissä oltiin sitä mieltä, että vasta mäkiviikko näyttäisi Martinin pään kestävyyden. Viikon ensimmäinen kisa Oberstdofissa sujuikin nuoren saksalaisen mäkikomeetan komennossa. Jannella ei sen sijaan mennyt kovin hyvin, kuten ei koskaan Oberissa. Hänen oli tyytyminen viidenteen sijaan. Tourin seuraavasta mäestä Garmisch-Partenkirchenissä Jannella olikin edellisiltä vuosilta sekä hyviä että huonoja muistoja. Päällimmäisenä ehkä mielessä upea voitto vuonna 1995, sekä harmittava kaatuminen sitä edeltävänä vuonna. Tälläkään kertaa ei mennyt hassummin, toinen sija tuli Martinin voittamassa kilpailussa.
Turneen kolmas mäki, Innsbruck, olikin sitten tällä kertaa epäonninen paikka talven tähdenlennolle. Harjoituksissa hyppyytettiin hyppääjiä aivan liian kovilla vauhdeilla, ja Martinin kohtalona oli kaatuminen ylipitkän hypyn jälkeen. Tämän talven vitsaus mäkihypyssä ovatkin olleet liian monessa kisassa liian kovat vauhdit. Kilpailun johtajat leikkivät hyppääjien terveydellä halutessaan aikaansaada näyttäviä kilpailuja. Oli miten oli, Martinin kaatuminen rassasi häntä sen verran pahasti, että kahdessa jäljellä olevassa kisassa hänen hyppynsä olivat kaukana tasostaan. Niinpä temmellyskenttä jäi avoimeksi muille yrittäjille.
Tilaisuuteen tarttuivat hanakimmin Japanin Noriaki Kasai ja tietysti Suomen Janne Ahonen. He taistelivat tiukasti mäkiviikon voitosta. Innsbruckissa Janne oli taas toinen, mutta voittajan pallilla tuuletteli tällä kertaa Kasai. Ennen viimeistä kisaa taisteluparilla oli eroa vaivaiset 0,4 pistettä ja ennen viimeisen kisan viimeistä kierrosta vain 0,3... tiukille meni!
Bissenillä nähtiinkin sitten huikaisevan jännittävä kilpailu. Toisella hypyllään Janne onnistui repimään tarvittavan suuren pesäeron Kasaihin ja juhlat olivat valmiit alkamaan! Bissenin toisella sijallaan Janne varmisti itselleen mäkiviikon voiton, joka tuli hiukan harvinaisemmalla tavalla - ilman yhtään osakilpailuvoittoa. Mutta sillä nyt ei ollut mitään väliä, kun kerran tuli kokonaiskilpailun voitto. Tasaisuus on valttia mäkiviikolla...
Mäkiviikon jälkeen maailmancup jatkui parilla kisalla Sveitsin Engelbergissä, missä Janne saavutti kauden neljännen voittonsa, ja jatkui sitten Puolan Zakopanessa. Siellä hypätyssä toisessa kisassa Janne otti myöskin voiton, joka olisi voinut tulla hiukan toisella tavalla. Toisella hypyllään Janne nimittäin liiteli selvästi liian pitkälle, ja oli suoranainen ihme että hän pysyi hyppynsä pystyssä. Hypyn jälkeen Janne tuuletti lähes villisti. "Tuuletin siksi, että säilyin hengissä", hän selitti myöhemmin. Pitääkö joku mäkimies uhrata, ennen kuin idiootit tuomaritornissa tajuavat mitä oikein tekevät?
Seuraavaksi olikin sitten kaukomatkailun aika, kun vuorossa olivat kisat Japanissa. Matka toiselle puolelle maapalloa ei olisi voinut suomalaisilta paljon huonommin enää sujua, sillä he jäivät mottiin Varsovan lentokentälle pariksi päiväksi. Tämän vuoksi he ehtivät Japaniin nippa nappa ajoissa kisailemaan. Aikaero ja matkan rasitukset painoivat suomalaisia sen verran, ettei heidän hypyistään tahtonut tulla yhtään mitään. Jannekin jäi kummassakin kisassa rahapalkintosijojen ulkopuolelle. Edessä oli paluu Eurooppaan, ja hetimmiten kaksi kisaa Saksassa, Willingenissä. Näistä jälkimmäinen päättyi Jannen osalta huonoimmalla mahdollisella tavalla eli kaatumiseen.
Viimeiset kisat ennen Ramsaun MM-kisoja oli tarkoitus hypätä Harrachovin lentomäessä. Juuri MM-kisojen läheisyydestä johtuen monet maat jättivät Tsekin matkan väliin ja lähettivät paikalle vain B-maajoukkueen, ja mm. Schmitt ei ollut taaskaan leikissä mukana. Kuitenkin huonoista sääoloista johtuen ensimmäinen kisa peruttiin kokonaan, ja toinenkin hypättiin vain suurmäestä. Ja sekös harmitti paikalle vaivautuneita lentomäkihulluja... Koska vastustajina oli lähes pelkästään tusina- ja varamiehiä, Jannella oli helppo tehtävä ottaa voitto tässä viimeisessä MC-kisassa ennen MM-mittelöitä.
Ramsaun MM-kisat tuli käsiteltyä jo tuossa edellä, joten hyppäämme jättiloikalla niiden yli ja keskitymme aikaan jälkeen Ramsaun. Maailmancup-kiertue jatkui Puijolla hypätyllä iltakisalla. Jo harjoituspäivänä Kuopiossa nähtiin maailman seitsemässadas ihme, kun cupin johtaja vaivautui paikalle hyppäämään harjoitushypyt. Lähes aina aikaisemmin kyseinen herra on saapunut paikkakunnalle vasta kisapäivänä. Toinen ihme oli se, että Janne sai kerrankin hypätä Puijon kisan terveenä. Siitä nyt ei tainnut olla hänelle yhtään mitään hyötyä, vaan pikemminkin päinvastoin. Kilpailu meni kaikilta suomalaisilta penkin alle. Jannekin jäi kärkimiehistä kummallakin hypyllä kymmenen metriä, ja kaupanpäälle tuli vielä kaatuminen toisella hypyllä. Tuloksena oli kauden huonoin sijoitus (18:s) Schmittin voittamassa kilpailussa. Jannen johto World Cupissa oli enää alle kaksisataa pistettä.
Sirkus jatkui seuraavaksi Lahdessa Salpausselän kisoilla. Valitettavasti kisat joutuivat taas-jälleen-kerran tuulen armoille, ja viikonlopun aikana ei pystytty hyppäämään kuin yksi ainokainen kilpailu, joka sekin typistyi yhden kierroksen tynkäkisaksi. Tämä 'suurmäen kilpailu normaalimäessä' (YLE:n teksti-tv 6.3.99) oli kaikesta huolimatta todella jännittävä ja mielenkiintoinen. Tuuliolot olivat vaihtelevat ja epätasaiset, puuskissa jopa vaaralliset hyppääjille. Tuloslistan kärki olikin yllättävää luettavaa kisan jälkeen. Voiton vei maailman tyylikkäin hyppääjä Kazuyoshi Funaki, joka samalla siirtyi WC:ssä kakkoseksi, mutta jo toiselta sijalta löytyi todellinen yllätysnimi, nimittäin Reinhard Schwarzenberger. Hän hallitsi vaikeissa oloissa hyppynsä täydellisesti, ja loihti Mika Kojonkosken kasvoille aurinkoisen hymyn. 91,5 metriä ja kauden ylivoimaisesti paras sijoitus! Ihan yhtä suuri yllätys kuin Reinhardin kakkossija oli myös Pekka Salmisen kahdeksas tila. Way to go guys! Keep up the good work!
Seuraava kilpailu Trondheimissa olikin sitten katastrofaalinen maailmancupin kahdelle parhaalle. Sekä Janne että myös Funaki karsiutuivat toiselta kierrokselta. Kisa oli oikeata arpapeliä oikukkaiden tuulten vuoksi, ja Jannea vaivasi vieläpä vatsatauti. Pekankin kisa sai nolon lopun, kun hänet hylättiin toisella kierroksella, koska hän odotti riu'ulla liian pitkään. Hän oli erehdyksessä katsonut merkkiä väärästä kohdasta. Falunista olikin sitten lupa odottaa edes hiukan parempaa... Ja jotain parempaa tulikin siitä huolimatta, että Janne oli vielä heikossa kunnossa yrjötautinsa jäljiltä. Kahdella tekniikkavirheisellä, tasapaksulla hypyllä tuloksena oli kahdeksas sija. Kilpailun voittaja oli ylivoimaiseen tyyliin Schmitt, vaikka japanilaiset ja Hannawald parhaansa yrittivätkin. Se ei nyt vaan riittänyt. Falunin kilpailun jälkeen, kun enää neljä maailmancupin osakisaa oli jäljellä, Jannella oli vain 111 pisteen ero Schmittiin.
Kauden viimeinen ei-lentomäessä käyty kisa hypättiin Holmenkollenilla pienoisessa lumisateessa. Ensimmäisellä kierroksella sekä Janne että Martin olivat vaisuja, Schmitt jopa yllättävänkin huono. Toisella kierroksella hän otti sitten vahingon takaisin hyppäämällä mahtavan pitkän hypyn. Jannekin onnistui toisellaan paremmin, mutta se riitti vain viidenteen sijaan asti. Kilpailun voitti lopulta Noriaki Kasai, jolle Martinkaan ei voinut mitään. Hänen täytyi tyytyä kakkossijaan. Kollenin jälkeen oli tiedossa enää kolme kisaa Planican lentomäessä, ja Jannen johto oli kutistunut 76 pisteeseen.
Jo lentomäen ensimmäisenä harjoituspäivänä saatiin järkyttävä osoitus lajin vaarallisuudesta varsinkin suuressa mäessä ja epäsuotuisissa olosuhteissa. Venäjän Valeri Kobelev kaatui vaarallisesti kadotettuaan hypyn hallinnan ilmalennon aikana. Hänen liukumisensa alastulorinnettä pitkin oli karmivaa katsottavaa. Kobelevin verenpaineet katosivat kokonaan, mutta hänet saatiin elvytettyä.
Planican lentomäen ensimmäisen kilpailun ensimmäisellä kierroksella Martin Schmitt vetäisi todellisen jättihypyn montun pohjalle asti. Pituutta hypyllä oli huikeat 219 metriä, mutta Martin tuuletteli onnistumistaan liian aikaisin ja maksoi siitä kaatumisen muodossa. Janne onnistui kohtuullisen hyvin - 193,5 metriä - ja oli ekan kiekan jälkeen pari sijaa Martinin edellä, kolmantena. Kaikki kuitenkin odottelivat henkeään pidätellen toista kierrosta ja sitä, millaisen loikan Martin sillä esittäisi. Jo siinä vaiheessa alkoi olla selvää, ettei Janne pystyisi maailmancupin johtoaan enää kovin kauaa pitämään. Martin oli selvästi parhaassa kunnossa, eikä hänelle uhkaajaa näyttänyt löytyvän... edellyttäen, että hän pysyisi hyppynsä pystyssä.
Toisella kierroksella Martin vetäisikin sitten taas huippuhypyn loppulennon rauhattomuudesta huolimatta: Tuloksena uusi maailmanennätys 214,5 metriä. Kukaan ei enää sen jälkeen pystynyt uhkaamaan Martinin voittoa. Janne onnistui taas ihan hyvin, muttei huipusti - 197 metriä ja viides sija. Ero miehien välillä kokonaistilanteessa oli ennen kahta viimeistä kisaa vaivaiset 21 pistettä.
Kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa se sitten tapahtui: Martin siirtyi Jannen ohi maailmancupissa. Vaikkei Martin täysin onnistunutkaan ensimmäisellä hypyllään, toinen hyppy oli taas niin pitkä että hänen yhteispisteensä riittivät kisassa toiseen sijaan. Japanin Miyahira teki ihmetempun ja nousi edellispäivän sairasvuoteelta voittajaksi. Hänen ensimmäinen voittonsa maailmancupissa tuli minimaalisella 0,3 pisteen erolla Martiniin. Janne oli kisassa sijoituksilla 'ynnä muut'; kehnoilla hypyillä tuli yhtä kehno kahdeksas sija. Kilpailun karsintakierroksella Norjan Tommy Ingebritsen hyppäsi uuden maailmanennätyksen 219,5 metriä. Ennen vihoviimeistä kisaa Martin oli 27 pisteen johtoasemassa Janneen nähden.Tuntui siltä, että ihmeitä pitäisi tapahtua, että tilanne enää kääntyisi uudelleen toisin päin.
Mitään ihmeitä ei tapahtunut, sillä sekä Janne että Martin pysyivät viimeisessäkin kisassa omilla tasoillaan: Martin oli kolmas ja Janne yhdeksäs. Mäkihyppykauden 98-99 viimeisen maailmancupin osakilpailun (eli 29:nnen) voitti Kasai, joka huippusuorituksellaan nousi yhteispisteissä kolmanneksi ohi Funakin. Martin voitti MC:n 58 pisteen erolla Janneen. Voitti Jannekin sentään jotain: Cupin ilman lentomäkiä!
Martin Schmitt oli mäkihyppytalven kuningas, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hän hallitsi kisoja mielin määrin, ja ansaitsi todella myös maailmancupin voittonsa, vaikkei edes läheskään kaikkiin kisoihin osallistunutkaan. Martin saavutti kauden aikana melkein kaiken mahdollisen, ainoa harmittava lipsahdus sattui hänelle mäkiviikolla. Janne johti cupia parhaimmillaan jo neljälläsadalla pisteellä, mutta Martin kuroi etumatkan umpeen. Näillä näkymin mäkihypyn kärkinimet tulevat ensi kaudellakin olemaan Schmitt ja japanilaiset.
What really made the difference?
Miksi Janne Ahonen sitten hävisi Martin Schmittille? Syitä on varmasti monia, ja helpointa kai olisi vain sanoa Martinin olleen parempi. Toisenkin yksinkertaisen vastauksen voi näin penkkiurheilijan näkökulmasta löytää: Japanin matka oli suuri virhe. Ennen matkaa kaikki oli loistavasti, Janne oli juuri hypännyt todellisen jättiloikan Predazzossa ja lyönyt luun kurkkuun kilpailijoilleen. Mutta Japanin matka muutti kaiken perusteellisesti; sen jälkeen kaikki meni enemmän tai vähemmän päin bersettä.
Mutta miksi Jannen hyppyyn tuli tekniikkavirhe (joka vaivasi häntä koko loppukauden) juuri ennen Ramsauta? Syy siihen löytyy uusista, kevyemmistä suksista jotka hän otti käyttöön MM-kisojen viimeistelyleirillä. Niiden mukana tuli tekniikkavirhe, joka todennäköisesti maksoi hänelle vähintäänkin yhden MM-mitalin ja WC:n voiton. Paljon on myös spekuloitu sillä, olisiko Jannen sittenkin kannattanut jättää muutama maailmancupin osakisa väliin ja harjoitella vähän aikaa kotona. Martin teki juuri näin mm. MM-kisojen alla ja - yllätys yllätys - voitti koko paskan!
Sometimes coming second can be enough...
Lintuperspektiivistä tilanteen kehittymistä seurasi Bella.
What is for you, won't go by you...
Ramsaun vuoden 1999 MM-kisojen suurmäen kilpailu käytiin 21.2. Bissenillä sumuisessa säässä. Kisasta ennakoitiin tasaista ja jännittävää, ja sellainen se kieltämättä olikin. Mitään suurempia yllätyksiä ei koettu, kärjessä olivat tutut nimet, ja vieläpä tuttuakin tutummassa järjestyksessä. Vesikelillä japanilaiset olivat vaikeuksissa, heidän vauhtinsa laskivat ylämäessä liian alas. Saksa otti kaksoisvoiton Martin 'Aero'Schmittin johdolla Sven Hannawaldin säestäessä häntä kakkostilallaan. Paras japanilainen, Hideharu Miyahira, otti pronssitilan Janne Ahosen nenän edestä. Jannelle neljäs sija oli suuri pettymys, olihan hänen kautensa ennen MM-kisoja mennyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Arvokisoissa ei ole pahempaa kuin jäädä ensimmäisenä miehenä mitalisijojen ulkopuolelle, sen sai Janne karvaasti kokea jo toisissa arvokisoissa peräkkäin. Mutta kaikkea ei oltu näissä kisoissa vielä nähty...
Suurmäen kisan jälkeen joukkuemäestä odotettiin kahden suuren, Saksan ja Japanin välistä kilpailua. Suomella ei arvioitu olevan kovin suuria mahdollisuuksia mitalipallille. Itävaltalaiset odottivat kovasti joukkueeltaan mitalia, tai muuten Mika Kojonkoski olisi lähetetty maitojunalla takaisin kotiin... Suomalaiset olivatkin ottaneet tavoitteekseen ja motokseen "Kojonkoski Timbuktuun!"
Ramsaun kisojen joukkuemäen kilpailu käytiin Bissenillä 23.2. kunnon lumituiskussa. Suomen joukkueen tilanne ei ollut kisaan lähdettäessä paras mahdollinen, kun Janne kärsi 38 asteen kuumeesta. Kisa oli alusta asti hyvin jännittävä ja jopa tramaattinen, kun Saksan ensimmäinen hyppääjä Sven Hannawald kaatui ylipitkän hyppynsä. Hän kuitenkin selvisi kaatumisestaan ilman vammoja. Suomi aloitti kisan hyvin, Ville Kantee onnistui venymään tärkeässä paikassa odottamattomalla tavalla ja hyppäsi kelvon 117,5 metriä kantaneen hypyn. Myös Jani Soininen jatkoi Villen linjaa ja venyi 116,5-metriseen. Mika Laitinen sitä vastoin pysyi omalla vaatimattomalla tasollaan. Janne pystyi kuumesairaanakin pysymään omalla tasollaan ensimmäisellä hypyllään - tulos 123 metriä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä olivat odotetusti mahtihyppyjä hypänneet saksalaiset Hannawaldin kaatumisesta huolimatta ja Japani. Perässä tuli Itävalta turvallisella erolla Suomeen.
Joukkuemäen toisella kierroksella suomalaisista oman leiviskänsä hoitivat tyylikkäästi Kantee ja Soininen säilyttäen ensimmäisen kierroksen hyvän tasonsa. Dramatiikkaa koettiin taas, kun jo toinen saksalaishyppääjä kaatui hyppynsä kisan aikana. Duffnerin kaatuminen oli miehen omaa huolimattomuutta, hyppy oli jo hyvin hallinnassa kun hän loppuliu'ussa lensi bersiilleen. Oma moka! Jannen toinen hyppy oli pettymys, mutta hypyn huonous ei johtunut miehestä vaan taudista. Janne ei ollut kuulemma kisan aikana edes tiennyt, mille kierrokselle ollaan menossa ja olo oli ollut kuin narkoosissa... Uskomattominta kisassa oli se, että kahdesta kaatuneesta hypystä huolimatta Saksa onnistui lopulta voittamaan joukkuemäen maailmanmestaruuden vaivaisen 1,9 pisteen erolla Japaniin. Itävallan viimeisen hyppääjän Horngacherin limboilusta huolimatta Itävalta saavutti pronssimitalin reilulla erolla Suomeen.
MM-kisojen viimeinen mäkikilpailu käytiin hieman epätavallisesti iltakisana 26.2. Ramsaun normaalimäessä. Kaksi vuotta aiemmin saavuttamaansa maailmanmestaruutta puolusti Suomen Janne Ahonen. Harjoitusten perusteella suosikeiksi olivat nousseet japanilaiset suurmäen pronssimies Miyahiran johdolla. Itse kisassa japsien hyppy kulki mahtavasti, kolmoisvoitto oli uskomaton temppu! Paras ei-japanilainen oli Janne, jolle kisat olivat kokonaisuutena hirmuinen pettymys: Upeasti menneen alkukauden jälkeen tuomisina Ramsausta ei ollut kuin kolme harmittavaakin harmittavampaa neljättä sijaa. Mitali oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana... Ei auta kuin toivoa, että kotikisoissa kahden vuoden kuluttua olisi sitten Jannen vuoro taas juhlia mitalia.
Janne jyräsi mäkiviikolla tasaisuudellaan, ja juuri tasaisuus kuvasi hänen hyppyjään Ramsaussakin. Loistokkuus ja mitaleille vaadittava venyminen jäivät puuttumaan, rutiinisuorituksilla ei MM-tasolla oteta mitalia... Ellei sitten joku kärjessä olevista epäonnistu omassa suorituksessaan, ja näinhän ei näissä kisoissa käynyt. Ensimmäisen kierroksen johtomiehet pitivät pintansa myös toisella, joka kisassa.
Ramsaun jännittävät ja tapahtumarikkaat hiihdon MM-kisat vuosimallia 1999 ovat ohi, NÄHDÄÄN LAHDESSA 2001!
Yhteenveto kaudesta 1998-1999
Mäkihyppykausi 98-99 alkoi totuttuun tyyliin marraskuun lopulla kahdella kisalla Lillehammerin olympiamäessä. Jo silloin nähtiin, kuka tulisi tahtipuikkoa kaudella heiluttamaan. Ennen kauden alkua oltiin huhuttu Saksan uudesta ilma-aseesta Martin 'Messer'Schmittistä, ja avauskilpailut osoittivat, että huhut pitivät paikkansa. Kolmessa ensimmäisessä kisassa kellään muulla kuin 'Aero'Schmittillä ei ollut mitään asiaa voittajakorokkeelle. Viimein neljännessä kisassa taian mursi Janne Ahonen ottaen voiton Chamonix'n normaalimäessä. Ennen joulutaukoa hypätyissä kahdessa Harrachovin kisassa Schmitt ei ollut mukana, ja niinpä Jannella oli helppo työ korjata potti kotiin ja siirtyä maailmacupin johtoon.
Mäkiviikkoa odoteltiinkin sitten innolla monella suunnalla. Monessa leirissä oltiin sitä mieltä, että vasta mäkiviikko näyttäisi Martinin pään kestävyyden. Viikon ensimmäinen kisa Oberstdofissa sujuikin nuoren saksalaisen mäkikomeetan komennossa. Jannella ei sen sijaan mennyt kovin hyvin, kuten ei koskaan Oberissa. Hänen oli tyytyminen viidenteen sijaan. Tourin seuraavasta mäestä Garmisch-Partenkirchenissä Jannella olikin edellisiltä vuosilta sekä hyviä että huonoja muistoja. Päällimmäisenä ehkä mielessä upea voitto vuonna 1995, sekä harmittava kaatuminen sitä edeltävänä vuonna. Tälläkään kertaa ei mennyt hassummin, toinen sija tuli Martinin voittamassa kilpailussa.
Turneen kolmas mäki, Innsbruck, olikin sitten tällä kertaa epäonninen paikka talven tähdenlennolle. Harjoituksissa hyppyytettiin hyppääjiä aivan liian kovilla vauhdeilla, ja Martinin kohtalona oli kaatuminen ylipitkän hypyn jälkeen. Tämän talven vitsaus mäkihypyssä ovatkin olleet liian monessa kisassa liian kovat vauhdit. Kilpailun johtajat leikkivät hyppääjien terveydellä halutessaan aikaansaada näyttäviä kilpailuja. Oli miten oli, Martinin kaatuminen rassasi häntä sen verran pahasti, että kahdessa jäljellä olevassa kisassa hänen hyppynsä olivat kaukana tasostaan. Niinpä temmellyskenttä jäi avoimeksi muille yrittäjille.
Tilaisuuteen tarttuivat hanakimmin Japanin Noriaki Kasai ja tietysti Suomen Janne Ahonen. He taistelivat tiukasti mäkiviikon voitosta. Innsbruckissa Janne oli taas toinen, mutta voittajan pallilla tuuletteli tällä kertaa Kasai. Ennen viimeistä kisaa taisteluparilla oli eroa vaivaiset 0,4 pistettä ja ennen viimeisen kisan viimeistä kierrosta vain 0,3... tiukille meni!
Bissenillä nähtiinkin sitten huikaisevan jännittävä kilpailu. Toisella hypyllään Janne onnistui repimään tarvittavan suuren pesäeron Kasaihin ja juhlat olivat valmiit alkamaan! Bissenin toisella sijallaan Janne varmisti itselleen mäkiviikon voiton, joka tuli hiukan harvinaisemmalla tavalla - ilman yhtään osakilpailuvoittoa. Mutta sillä nyt ei ollut mitään väliä, kun kerran tuli kokonaiskilpailun voitto. Tasaisuus on valttia mäkiviikolla...
Mäkiviikon jälkeen maailmancup jatkui parilla kisalla Sveitsin Engelbergissä, missä Janne saavutti kauden neljännen voittonsa, ja jatkui sitten Puolan Zakopanessa. Siellä hypätyssä toisessa kisassa Janne otti myöskin voiton, joka olisi voinut tulla hiukan toisella tavalla. Toisella hypyllään Janne nimittäin liiteli selvästi liian pitkälle, ja oli suoranainen ihme että hän pysyi hyppynsä pystyssä. Hypyn jälkeen Janne tuuletti lähes villisti. "Tuuletin siksi, että säilyin hengissä", hän selitti myöhemmin. Pitääkö joku mäkimies uhrata, ennen kuin idiootit tuomaritornissa tajuavat mitä oikein tekevät?
Seuraavaksi olikin sitten kaukomatkailun aika, kun vuorossa olivat kisat Japanissa. Matka toiselle puolelle maapalloa ei olisi voinut suomalaisilta paljon huonommin enää sujua, sillä he jäivät mottiin Varsovan lentokentälle pariksi päiväksi. Tämän vuoksi he ehtivät Japaniin nippa nappa ajoissa kisailemaan. Aikaero ja matkan rasitukset painoivat suomalaisia sen verran, ettei heidän hypyistään tahtonut tulla yhtään mitään. Jannekin jäi kummassakin kisassa rahapalkintosijojen ulkopuolelle. Edessä oli paluu Eurooppaan, ja hetimmiten kaksi kisaa Saksassa, Willingenissä. Näistä jälkimmäinen päättyi Jannen osalta huonoimmalla mahdollisella tavalla eli kaatumiseen.
Viimeiset kisat ennen Ramsaun MM-kisoja oli tarkoitus hypätä Harrachovin lentomäessä. Juuri MM-kisojen läheisyydestä johtuen monet maat jättivät Tsekin matkan väliin ja lähettivät paikalle vain B-maajoukkueen, ja mm. Schmitt ei ollut taaskaan leikissä mukana. Kuitenkin huonoista sääoloista johtuen ensimmäinen kisa peruttiin kokonaan, ja toinenkin hypättiin vain suurmäestä. Ja sekös harmitti paikalle vaivautuneita lentomäkihulluja... Koska vastustajina oli lähes pelkästään tusina- ja varamiehiä, Jannella oli helppo tehtävä ottaa voitto tässä viimeisessä MC-kisassa ennen MM-mittelöitä.
Ramsaun MM-kisat tuli käsiteltyä jo tuossa edellä, joten hyppäämme jättiloikalla niiden yli ja keskitymme aikaan jälkeen Ramsaun. Maailmancup-kiertue jatkui Puijolla hypätyllä iltakisalla. Jo harjoituspäivänä Kuopiossa nähtiin maailman seitsemässadas ihme, kun cupin johtaja vaivautui paikalle hyppäämään harjoitushypyt. Lähes aina aikaisemmin kyseinen herra on saapunut paikkakunnalle vasta kisapäivänä. Toinen ihme oli se, että Janne sai kerrankin hypätä Puijon kisan terveenä. Siitä nyt ei tainnut olla hänelle yhtään mitään hyötyä, vaan pikemminkin päinvastoin. Kilpailu meni kaikilta suomalaisilta penkin alle. Jannekin jäi kärkimiehistä kummallakin hypyllä kymmenen metriä, ja kaupanpäälle tuli vielä kaatuminen toisella hypyllä. Tuloksena oli kauden huonoin sijoitus (18:s) Schmittin voittamassa kilpailussa. Jannen johto World Cupissa oli enää alle kaksisataa pistettä.
Sirkus jatkui seuraavaksi Lahdessa Salpausselän kisoilla. Valitettavasti kisat joutuivat taas-jälleen-kerran tuulen armoille, ja viikonlopun aikana ei pystytty hyppäämään kuin yksi ainokainen kilpailu, joka sekin typistyi yhden kierroksen tynkäkisaksi. Tämä 'suurmäen kilpailu normaalimäessä' (YLE:n teksti-tv 6.3.99) oli kaikesta huolimatta todella jännittävä ja mielenkiintoinen. Tuuliolot olivat vaihtelevat ja epätasaiset, puuskissa jopa vaaralliset hyppääjille. Tuloslistan kärki olikin yllättävää luettavaa kisan jälkeen. Voiton vei maailman tyylikkäin hyppääjä Kazuyoshi Funaki, joka samalla siirtyi WC:ssä kakkoseksi, mutta jo toiselta sijalta löytyi todellinen yllätysnimi, nimittäin Reinhard Schwarzenberger. Hän hallitsi vaikeissa oloissa hyppynsä täydellisesti, ja loihti Mika Kojonkosken kasvoille aurinkoisen hymyn. 91,5 metriä ja kauden ylivoimaisesti paras sijoitus! Ihan yhtä suuri yllätys kuin Reinhardin kakkossija oli myös Pekka Salmisen kahdeksas tila. Way to go guys! Keep up the good work!
Seuraava kilpailu Trondheimissa olikin sitten katastrofaalinen maailmancupin kahdelle parhaalle. Sekä Janne että myös Funaki karsiutuivat toiselta kierrokselta. Kisa oli oikeata arpapeliä oikukkaiden tuulten vuoksi, ja Jannea vaivasi vieläpä vatsatauti. Pekankin kisa sai nolon lopun, kun hänet hylättiin toisella kierroksella, koska hän odotti riu'ulla liian pitkään. Hän oli erehdyksessä katsonut merkkiä väärästä kohdasta. Falunista olikin sitten lupa odottaa edes hiukan parempaa... Ja jotain parempaa tulikin siitä huolimatta, että Janne oli vielä heikossa kunnossa yrjötautinsa jäljiltä. Kahdella tekniikkavirheisellä, tasapaksulla hypyllä tuloksena oli kahdeksas sija. Kilpailun voittaja oli ylivoimaiseen tyyliin Schmitt, vaikka japanilaiset ja Hannawald parhaansa yrittivätkin. Se ei nyt vaan riittänyt. Falunin kilpailun jälkeen, kun enää neljä maailmancupin osakisaa oli jäljellä, Jannella oli vain 111 pisteen ero Schmittiin.
Kauden viimeinen ei-lentomäessä käyty kisa hypättiin Holmenkollenilla pienoisessa lumisateessa. Ensimmäisellä kierroksella sekä Janne että Martin olivat vaisuja, Schmitt jopa yllättävänkin huono. Toisella kierroksella hän otti sitten vahingon takaisin hyppäämällä mahtavan pitkän hypyn. Jannekin onnistui toisellaan paremmin, mutta se riitti vain viidenteen sijaan asti. Kilpailun voitti lopulta Noriaki Kasai, jolle Martinkaan ei voinut mitään. Hänen täytyi tyytyä kakkossijaan. Kollenin jälkeen oli tiedossa enää kolme kisaa Planican lentomäessä, ja Jannen johto oli kutistunut 76 pisteeseen.
Jo lentomäen ensimmäisenä harjoituspäivänä saatiin järkyttävä osoitus lajin vaarallisuudesta varsinkin suuressa mäessä ja epäsuotuisissa olosuhteissa. Venäjän Valeri Kobelev kaatui vaarallisesti kadotettuaan hypyn hallinnan ilmalennon aikana. Hänen liukumisensa alastulorinnettä pitkin oli karmivaa katsottavaa. Kobelevin verenpaineet katosivat kokonaan, mutta hänet saatiin elvytettyä.
Planican lentomäen ensimmäisen kilpailun ensimmäisellä kierroksella Martin Schmitt vetäisi todellisen jättihypyn montun pohjalle asti. Pituutta hypyllä oli huikeat 219 metriä, mutta Martin tuuletteli onnistumistaan liian aikaisin ja maksoi siitä kaatumisen muodossa. Janne onnistui kohtuullisen hyvin - 193,5 metriä - ja oli ekan kiekan jälkeen pari sijaa Martinin edellä, kolmantena. Kaikki kuitenkin odottelivat henkeään pidätellen toista kierrosta ja sitä, millaisen loikan Martin sillä esittäisi. Jo siinä vaiheessa alkoi olla selvää, ettei Janne pystyisi maailmancupin johtoaan enää kovin kauaa pitämään. Martin oli selvästi parhaassa kunnossa, eikä hänelle uhkaajaa näyttänyt löytyvän... edellyttäen, että hän pysyisi hyppynsä pystyssä.
Toisella kierroksella Martin vetäisikin sitten taas huippuhypyn loppulennon rauhattomuudesta huolimatta: Tuloksena uusi maailmanennätys 214,5 metriä. Kukaan ei enää sen jälkeen pystynyt uhkaamaan Martinin voittoa. Janne onnistui taas ihan hyvin, muttei huipusti - 197 metriä ja viides sija. Ero miehien välillä kokonaistilanteessa oli ennen kahta viimeistä kisaa vaivaiset 21 pistettä.
Kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa se sitten tapahtui: Martin siirtyi Jannen ohi maailmancupissa. Vaikkei Martin täysin onnistunutkaan ensimmäisellä hypyllään, toinen hyppy oli taas niin pitkä että hänen yhteispisteensä riittivät kisassa toiseen sijaan. Japanin Miyahira teki ihmetempun ja nousi edellispäivän sairasvuoteelta voittajaksi. Hänen ensimmäinen voittonsa maailmancupissa tuli minimaalisella 0,3 pisteen erolla Martiniin. Janne oli kisassa sijoituksilla 'ynnä muut'; kehnoilla hypyillä tuli yhtä kehno kahdeksas sija. Kilpailun karsintakierroksella Norjan Tommy Ingebritsen hyppäsi uuden maailmanennätyksen 219,5 metriä. Ennen vihoviimeistä kisaa Martin oli 27 pisteen johtoasemassa Janneen nähden.Tuntui siltä, että ihmeitä pitäisi tapahtua, että tilanne enää kääntyisi uudelleen toisin päin.
Mitään ihmeitä ei tapahtunut, sillä sekä Janne että Martin pysyivät viimeisessäkin kisassa omilla tasoillaan: Martin oli kolmas ja Janne yhdeksäs. Mäkihyppykauden 98-99 viimeisen maailmancupin osakilpailun (eli 29:nnen) voitti Kasai, joka huippusuorituksellaan nousi yhteispisteissä kolmanneksi ohi Funakin. Martin voitti MC:n 58 pisteen erolla Janneen. Voitti Jannekin sentään jotain: Cupin ilman lentomäkiä!
Martin Schmitt oli mäkihyppytalven kuningas, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hän hallitsi kisoja mielin määrin, ja ansaitsi todella myös maailmancupin voittonsa, vaikkei edes läheskään kaikkiin kisoihin osallistunutkaan. Martin saavutti kauden aikana melkein kaiken mahdollisen, ainoa harmittava lipsahdus sattui hänelle mäkiviikolla. Janne johti cupia parhaimmillaan jo neljälläsadalla pisteellä, mutta Martin kuroi etumatkan umpeen. Näillä näkymin mäkihypyn kärkinimet tulevat ensi kaudellakin olemaan Schmitt ja japanilaiset.
What really made the difference?
Miksi Janne Ahonen sitten hävisi Martin Schmittille? Syitä on varmasti monia, ja helpointa kai olisi vain sanoa Martinin olleen parempi. Toisenkin yksinkertaisen vastauksen voi näin penkkiurheilijan näkökulmasta löytää: Japanin matka oli suuri virhe. Ennen matkaa kaikki oli loistavasti, Janne oli juuri hypännyt todellisen jättiloikan Predazzossa ja lyönyt luun kurkkuun kilpailijoilleen. Mutta Japanin matka muutti kaiken perusteellisesti; sen jälkeen kaikki meni enemmän tai vähemmän päin bersettä.
Mutta miksi Jannen hyppyyn tuli tekniikkavirhe (joka vaivasi häntä koko loppukauden) juuri ennen Ramsauta? Syy siihen löytyy uusista, kevyemmistä suksista jotka hän otti käyttöön MM-kisojen viimeistelyleirillä. Niiden mukana tuli tekniikkavirhe, joka todennäköisesti maksoi hänelle vähintäänkin yhden MM-mitalin ja WC:n voiton. Paljon on myös spekuloitu sillä, olisiko Jannen sittenkin kannattanut jättää muutama maailmancupin osakisa väliin ja harjoitella vähän aikaa kotona. Martin teki juuri näin mm. MM-kisojen alla ja - yllätys yllätys - voitti koko paskan!
Sometimes coming second can be enough...
Lintuperspektiivistä tilanteen kehittymistä seurasi Bella.
2.1.96
Mäkihypyssä 2+2 on huonompi ku 4+1! Eh eh... huomio.
Today (Lepistö said) tekevät voimaharkkoi että alkas ponnistus kulkee better. HOPEFULLY! Tänäänki asiantuntija in studio said: Janne ponkaisi pystyyn, ei ponnistanu, ei ollu voimaa. WE NEED SOME POWER OVER HERE!!
Muuten, Espen oli 2. today. Kinda surprise. Reinhard said (muista istua putkella & heilutella suksia!): "Mäkiviikko motivoi minua paljon."
Today (Lepistö said) tekevät voimaharkkoi että alkas ponnistus kulkee better. HOPEFULLY! Tänäänki asiantuntija in studio said: Janne ponkaisi pystyyn, ei ponnistanu, ei ollu voimaa. WE NEED SOME POWER OVER HERE!!
Muuten, Espen oli 2. today. Kinda surprise. Reinhard said (muista istua putkella & heilutella suksia!): "Mäkiviikko motivoi minua paljon."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)