Iltasanomat:
Harri Ollin poissaolo ei hetkauta Janne Ahosta
Mäkihyppääjä Janne Ahonen on pääsemässä eroon kuukauden verran vaivanneesta sairastelusta sopivasti Salpausselän kisojen lähestyessä.
- Kävin alkuviikosta perusteellisissa tutkimuksissa ja sain terveen paperit. Tosin pitkin talvea vaivanneiden pienen kuumeilun ja köhän syyt eivät vieläkään selvinneet. Olo on pari päivää tuntunut paremmalta. Tavoitteena ovat tietysti palkintopallille vievät hypyt Lahden suurmäessä, Ahonen ennakoi viikonlopun maailmancup-tapahtumia keskiviikkona.
Vaivat ovat Ahoselle tuttuja myös aiemmilta kausilta.
- Syinä saattavat olla mäkimiehen niukka ruokavalio, runsas matkustelu ja tiukka ohjelma. Vaivaan olisi varmasti auttanut parin viikon lepo, mutta se ei oikein ole ollut mahdollista.
Ahosen ohjelmassa ovat loppukauden kaikki kahdeksan maailman cupin osakilpailua.
- Cupin kokonaiskilpailun voitto on jo ratkennut Thomas Morgesternille. Fiilis on silti hyvä, sillä sitä ei enää tarvitse miettiä, Ahonen totesi.
Salpausselällä hypätään lauantaina joukkuemäki ja sunnuntaina henkilökohtainen kilpailu.
Maajoukkueesta loppukaudeksi erotetun Harri Ollin poissaolo ei Ahosta suuremmin huolestuta.
- Hänen tilalleen löytyy maajoukkueesta mitat täyttävä hyppääjä, hän arvioi.
26.2.08
Janne terveystarkastukseen
Iltasanomat:
Janne Ahonen perusteelliseen lääkärintarkastukseen
Jo viikkokausia flunssasta ja lämmönvaihteluista kärsinyt Janne Ahonen menee perusteelliseen lääkärintarkastukseen ennen kotikaupungissaan hypättäviä, ensi viikonlopun Salpausselän kisoja.
- Kyllä jotain tehdään ennen viikonloppua, Ahonen myönsi saavuttuaan eilen Oberstdorfista lentomäen kaksinkertaisena MM-mitalistina.
Terveydentilan heilahtelun syitä haetaan varsin perusteellisesti, sillä Ahosesta otetaan Lahdessa sekä sydänfilmi että keuhkokuvat.
- Olen sairastanut pitkittyneitä flunssia ja kuumeillut aiemminkin. Niiden syyt on kulloinkin saatu selville. Tilannetta on turha dramatisoida. Ei ole tullut mieleenkään, etten hyppäisi Salpausselällä.
Ahonen jätti sairastelun takia väliin Sapporon maailmancupin kolmisen viikkoa sitten. Hän kertoi, ettei aiemman sairastelun taustalta ole löytynyt mitään bakteereita tai viruksia kummempaa. Myös tiukka painokuri kilpailukauden aikana pudottaa hyppääjien vastustuskykyä. Runsas lentäminen taas kuivaa limakalvoja ja altistaa tartunnoille.
Oberstdorfissa Ahonen kärsi pahasta heikotuksesta ennen toista hyppyään joukkuemäen kisassa. Hän kuvasi 194-metristä lentoaan myöhemmin "sokkohypyksi". Eilen Janne arveli, ettei kuumeilulla ja flunssalla ollut tilanteeseen vaikutusta, vaan ainoastaan nestehukalla.
- Olin juonut vain kahvia, en lainkaan vettä. Päivä oli lämmin, eli hikoilin hyppypuvun sisällä aika lailla. Siitä tuli paha nestehukka.
Sairastelu on ollut Ahoselle tuttua läpi uran. Kolme vuotta sitten hän sairasti ennen Oberstdorfin MM-kisoja niin raivokkaan yskän, että jopa kylkiluu murtui yskiessä. Se napsahti vielä poikki mäkimiesten lentopallotreeneissä, mutta silti Janne voitti suurmäen MM-kullan.

25.2.08
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)