Iltasanomat kirjoittaa:
Mäkiveteraani Janne Ahosen, 30, ei enää tarvitse etsiytyä kisamatkoilla piiloon yleisön silmistä harrastamaan mielipahettaan tupakointia.
Suojaisissa katveissa hieman häpeissään tupakoiva Janne on ollut mäkikiertueella tuttu näky. Mutta alkavalla kaudella kaikki on toisin.
- Lopetin polttamisen pari kuukautta sitten. En ole siirtynyt nuuskaan enkä käyttänyt nikotiinipurkkaa tai -laastareita. Ensimmäinen kova testi on varmaan joku hermoja raastava kilpailu tai kapakkailta. Onneksi kapakassakaan ei saa enää polttaa.
Viimeksi Ahonen yritti tosimielellä tumppaamista kaksi vuotta sitten. Nyt hän pääsi mielestään nopeasti pahimmista nikotiinintuskista eroon. Savuton Janne kuitenkin järkyttyi seuratessaan vyötärönalueensa kehitystä.
- Lihoin nopeasti viisi kiloa, mutta onneksi pääsin niistä eroon.
Jokainen tupakoinnin lopettanut huomaa, että tasaisen nikotiinivirran loppuminen saa aineenvaihdunnan enemmän tai vähemmän sekaisin ja lisää ruokahalua. Mäkihypyssä pienikin lihominen on suuri katastrofi. Ahonen ei huippumäkihyppyä ole tupakoimatta juuri kokeillutkaan.
- Eihän se mikään ylpeilynaihe ole, mutta ehdin polttaa yli 14 vuotta.
Se tarkoittaa, että harrastus alkoi 1993, jolloin Ahonen täytti 16 vuotta ja oli juuri hypännyt ensimmäiset aikuisten MM-kisansa.
- Kaverien esimerkki, mikäs muu? hän muistelee paheen kimmoketta.
Ahonen myöntää tupakoineensa siksi, että tuli riippuvaiseksi nikotiinista. Tupakan hapenottokykyä alentavat ominaisuudet taas eivät mäkihypyn kaltaisessa urheilulajissa ole mikään katastrofi, ja pahin iltahiukominen talttui parilla savukkeella.
- Painoindeksisäännön piti tavallaan poistaa lajista sellaista älytöntä kilojen kyttäämistä.
8.11.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti