4.7.09

Mico Ahonen, 8, kilpailee jo kiihdytysautolla


HS:

Mico Ahonen, 8, on vahvasti isänsä Jannen jalanjäljillä.

Mico ajoi kiihdystysautojen kilpailulisenssin pari viikkoa sitten. Ensi viikonloppuna poika ja isä ajavat kilpaa kiihdytysautojen EM-sarjassa Alastarolla.

"Yksi kisa takana, ja taisin tulla tokaksi. Seuraavan kisan ajan Alastarolla torstaina", Mico kertoi.

Isä-Ahonen hommasi pojalleen koemielessä oman kiihdytysauton. Junior Stock -luokan dragsterin hintahaarukka on 7 000–8 000 euroa.

"Vaimon mielestä Micon junnudragsterilla ajeleminen on vielä ihan ok", sanoi Janne Ahonen. "Sitten, kun Mico kasvaa, ei ole saatu lupaa mennä isompiin autoihin."

Moottoreina Micon käskemässä kilpurimallissa käytetään ruohonleikkureista tuttuja Briggs & Strattoneita. Menopelien huippunopeus ei ylitä 200 metrin radalla 80:tä kilometriä tunnissa.

"Maaliin asti ei saa ajaa kaasu pohjassa", selvitti Mico. "Ennätykseni on 76 kilometriä tunnissa."

Vauhti on jo hurmannut Micon.

"Mäkihyppy ei ole yhtä kivaa", sanoi Mico, jonka mäkiennätys on 14 metriä.

Janne-isän saavutuksiin esikoisella on matkaa. Isän kiihdytysennätys on hitusta vaille 500 kilometriä tunnissa, ja mäessä pisin hyppy on kantanut 240 metriä.

"Minusta tulee parempi kuin iskä", uskoi Mico.

Janne Ahonen ajaa tänä kesänä kaksi kiihdytyskisaa, kun parhaimmillaan urakka on ollut kahdeksan kilpailua.

Kiihdytysajon EM-sarjan Suomen osakilpailu Nitro Nationals ajetaan Alastarolla 2.–5. heinäkuuta.

Ei kommentteja: