HS:
Viidensiin olympialaisiinsa valmistautuva Janne Ahonen on viime aikoinakin nukkunut yönsä levollisesti.
"Olen luottavainen, että kuntoni on vähintään mäkiviikon tasolla. Kaikki on sujunut viimeistelyjaksolla niin hyvin, että illalla voi sulkea silmänsä luottavaisena", Suomen joukkueen konkari kertoi Whistlerissä pidetyssä mäkimiesten ensimmäisessä olympiainfossa.
Ahonen, 32, sijoittui Keski-Euroopan mäkiviikolla vuodenvaihteessa toiseksi. Suomen viisihenkinen maajoukkue hioi olympiavirettään Yhdysvaltojen puolella Park Cityssä, vuoden 2002 Salt Lake Cityn olympiamaisemissa.
"Mäkiviikon viimeistely jäi ihan viime tinkaan. Tänne oli siksi helpompi lähteä kuin mäkiviikolle, jonka sujuminen selkeytti jatkokautta."
Ahoselta puuttuu palkintokokoelmastaan henkilökohtainen olympiamitali. Sen puutekaan ei häiritse miehen yöunia.
"Paineita ei ole. Sain uuden mahdollisuuden, kun jatkoin uraani. Kun lopetin ensimmäisen kerran, heitin kirveeni henkilökohtaisen olympiamitalin osalta jo kaivoon. Nyt on kivaa yrittää uudemman kerran."
Ahonen tutustui keskiviikkona ensi kerran Whistlerin normaalimäkeen. Se ei herättänyt hänessä tunteita kumpaankaan suuntaan.
"Perusmäki, siinä ei ole kehuttavaa eikä haukuttavaa. Suurin osa hyppääjistä putoaa samaan reikään, parhaat menevät sen rajan yli, huonoimmat jäävät alapuolelle."
Normaalimäessä kilpaillaan nykyään harvoin. Maailmancupin osakilpailut järjestetään tavallisesti isossa mäessä.
Olympialaisissa on kaksi henkilökohtaista kilpailua – normaalimäki ja iso. Järjestelmä sopii Ahoselle.
"Totta kuitenkin on, että iso- ja lentomäki ovat enemmän nykypäivää kuin normaalimäki."
Vancouverin olympiakisojen normaalimäen kilpailu on ohjelmassa lauantai-iltana Suomen aikaa.
11.2.10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti